Joulua kohden pienin, hennoin elkein


Olen viettänyt elämässäni monen monituista ihanaa joulua. Ja sitten viime jouluna kuin vastapainoksi sen elämäni kamalimman, surullisimman joulun, jossa suurin saavutus oli muistaa hengittää.   
Nyt, kun vuosi on taas vierähtänyt, on menty monta askelta eteenpäin jonnekin ääripäiden keskivaiheille, jossa hengitys kulkee ja näkee taas ne joulun kauneimmat asiat.



Jokainen on omanlaisensa jouluihminen


Vaikka se toistuu joka ikinen vuosi (ja joka ikinen vuosi marketin käytävillä raikaavat joululaulut aina yhä aikaisemmin ja aikaisemmin syksyllä..) jokainen joulu on ainutlaatuinen omine piirteineen.

Vaikka ei niitä kaikkia tarkasti voi muistaa, tunnelmat jäävät jonnekin mielen sopukoihin ja rakentavat meitä ajan saatossa omanlaisiksi jouluihmisiksi - jouluntuojiksi, joulunrakastajiksi, joulunnautiskelijoiksi, joulusinnittelijöiksi, joulunläpijuoksijoiksi, joulunvälttelijöiksi, joulustakieltäytyjiksi tai joksikin ihan muuksi.

Oli sitten jouluihmisenä millainen tahansa, se on aina jokaiselle se omanlaisin ja paras tapa viettää tai olla viettämättä joulua. 

Joulun keskipiste


Lapsena heräsin aina jouluaamuisin aikaisemmin kuin minään muuna päivänä koko vuotena, kun ei vain millään maltettu nukkua. Silloin joulu oli taikaa ja tunnelmaa, odotusta ja jännitystä.  Ei ollut huolta huomisesta tai mistään muustakaan, mikä oli onnekasta, eikä millään lailla itsestäänselvyys.

Kun alkoi ymmärtämään ajan kulumiseen liittyviä väistämättömyyksiä, jouluista tuli vähitellen sellaisia pysähdyksen pisteitä, jolloin tajuaa ajan kuluvan , (voi luoja miten iso jo olen...), sittemmin lasten kasvavan (voi miten isoja nekin jo ovat!) ja nyttemmin omien vanhempien vanhenevat (voi miten ihanaa, että he ovat vielä täällä <3).

Koko elämäni ajan jouluun on vahvasti kuulunut koti. Aaton lähestyessä kotia on valmistettu iltojen pimetessä ja pyhien lähestyessä joulupukuun. Isälleni aito kuusi ja sen tuominen aattoaamuna paraatipaikalle kotitalomme olohuoneen kulmaan oli aina ehdoton rituaali, ja sellaisen hän raahaa edelleen vielä tänäkin jouluna eläkekotinsa parvekkeelleen.

Koti on koko elämäni joulut ollut se keskipiste, jonne kokoonnutaan viettämään aikaa yhdessä, syömään pitkään, antamaan ja availemaan lahjoja kuusen alla.  Siellä on syöty vatsa täyteen ja nukahdettu tyytyväisenä vatsojen viereen. Rääppiäisiä on vietetty useampi päivä. Aina ei ole tunnelma ollut täydellinen, mutta onko sellainen mahdollistakaan.

Oman perheen näköinen joulu


Lasten syntymän jälkeen meille ehti muodostua omana perheenä helppoja, paineettomia, kiirettömiä, juuri meidän näköisiä ja ihan itse haluttuja jouluperinteitä - päivä perheelle ja illan kynttilämeret hautausmaiden pimeydessä, sukulaisten tapaamiset ja luvan kanssa pysähtymiset.

Ja kun joulusta tuli juuri oman perheen näköinen, siitä tuli meille täydellinen ja sitä alkoi odottaa jo hyvissä ajoin etukäteen. Suurinta juhlaa taitaa olla juuri odottaminen ja pienin elkein valmistautuminen.

Ja nimenomaan paino sanoilla pienin elkein, kuten postiluukusta tipahtaneen ilmaiskalenterin lause niin liikutti, osui ja upposi minuun:

 Joulusiivous - tee tilaa kynttilälle.

Ennen aattoa olemme usein pitäneet kotona pienen piparijuhlan, jolloin on leivottu lähipiirin kanssa pipareita, pysähdytty istumaan hetki iltaa glögin ääressä kuulumisia ja lasten lahjoja piilossa heidän katseiltaan vaihdellen.

Kestokuusi on koristeltu aina itsenäisyyspäiväksi edellisen vuoden joulukorteilla, jotka on solmittu pellavanarulla kuusenoksille. Sitä mukaa kun kortteja on tullut lisää, ne ovat päässeet myös oksille roikkumaan.

Itsenäisyyspäivänä on myös vietetty perinteisesti perheen omia pikkujouluja valikoitujen jouluruokien ääressä. Itsetehtyä sienisalaattia, makealla omenalla jatkettua valmisrosollia, voisulaa uunissa pakastealtaiden valmislaatikoiden päälle, kinkkua kaupan tiskiltä valmiina siivuina. Helppoa, vaivatonta, ja kynttilän valossa juhlavaa.

Olen tykännyt tehdä juhlapöytään myös erilaisia raikkaita salaatteja, joissa on mukana suolaista ja makeaa.

Esim. 
fetaa, auraa, pähkinöitä ja päärynää
juustoja, viinirypäleitä ja granaattiomenaa
taateleita ja viikunoita
makeaksi marinoitua punasipulia 


Viime jouluna seilasi myrskyssä aavelaiva


Viime jouluna vuosi sitten olimme juuri menettäneet muutamia viikkoja aiemmin kotitalomme. Tai siellähän se unelmien loppuelämäksi ostettu koti seisoi omalla paikallaan, mutta yhtäkkiä asumiskelvottomaksi pintojen alta paljastuneena, hetkessä lämpimästä kodista tyhjäksi autiotaloksi muuttuneena.

Sen vaiheen tunnelmaa on vaikea kuvata. Ei kai syvää surua, järkytystä, valtavaa musertavaa pelkoa ja epäuskoa voi edes sanoittaa. Sen voi vain tuntea, kukin omalla tavallaan, jos sellaisen joutuu kohtaamaan.

Seisoimme niin jouluna kuin koko talven yli miltei päivittäin pihalla hetken ajan. Hakemassa postia, tarkistamassa, että talo on paikoillaan. (Eli toivoen, että jonain päivänä se ei olisikaan, että kaikki olisikin ollut vain pahaa unta.)

Siinä aina hetken seisoimme hiljaa ja katsoimme kuinka talo "kilometritolkulla" siipan paikoilleen nakuttamaa jouluvaloa ympärillään loisti pimeässä kauas valaisten. Sisällä oli lämmin, mutta ikkunat olivat pimeydestä mustat. Se oli kuin aavelaiva, joka ilmestyy pinnan alta myrskyssä vaahtoihin  ja häikäisee hetken ajan kaikkia silmiin, kunnes katoaa taas aaltoihin.

Sinne taloon jäivät katkuihin jouluperinteisiin kuuluneet itse tehdyt joulukoristeet askarteluineen, huovutettuine kettuineen ja puusta sille nakuteltuine lumikelkkoineen. Sinne jäivät joka ikkunaa valaisevat joulutähdet ja Masa-tonttu, meidän jouluntuoja, jonka lapsen kummi oli tuonut meille joulunhengeksi, vaikka hän itse inhoaa joulua ehkäpä yli kaiken. Arvostan sitä, että siitä huolimatta hän oli sen tontun meille tuonut, koska taisi tietää meidän rakastavan joulua.


Tänä jouluna


Kun vuoden käy kamppailua siitä, että pitäisikö käyttää kaikki voimat ja jokainen sekunti jokaisella solullaan taisteluun, vai pitäisikö luovuttaa ja asettua vastentahtoisesti uusiin raameihin vaikka se äärettömän epäreilulta tuntuukin, taitaa olla onnekas, kun löytää itsensä jostain sieltä puolivälistä.

Sieltä puolivälistä on löytynyt paikka, jossa elämä jatkuu. Tunteiden ylä- ja alamäkiä tulee ja menee. Siellä hyväksytään tämä päivä ja asetutaan hetkeen, mutta periksi ei todellakaan anneta - siitä taistellaan, mistä voidaan.

Siellä puolivälissä on paikka, jossa ei ole pysähdytty, vaan menty eteenpäin.

Kauppalista perheen itsenäisyyspäivän juhlaa varten on tehty jo viikkoa etuajassa. Lapsilla on joulukalenterit, jotka ovat itse suunnitellut ja juuri toiveiden mukaiset.

Seinälle on kertynyt joulu-teeman askerteluja, ja myös lapsen askartelema koko perheen joulukalenteri. Hän on taituroinut joka päivälle luukkuihin jotain yhteistä tekemistä tai olemista. Tähän mennessä on tullut jouluradion kuuntelemista, kynttilän katsomista, piirtämistä ja sydän.

Ja niitä olemme tehneet. Pieniä, hentoja asioita. Pieniä, hentoja elkeitä.

Tuo kalenteri on niin liikuttavan ihana, että ihan oikeasti odotan, mitä seuraavasta luukusta tulee. Luukut on suljettu maalarinteipillä, että periaatteessa en jäisi kiinni, jos kurkistaisin jo tuleviin päiviin, mutta enköhän minä malta odottaa ja elää tätä vuoden tunnelmallisinta kuukautta ihan vain päivän ja luukun kerrallaan.

Tänään itsenäisyyspäivänä perheen pikkujouluissa tuodaan vanhoja perinteitämme kunnioittaen viime vuonna alennuksesta löytynyt upouusi kestokuusi pienen evakkokaksion olohuoneeseen. Tosin ajateltiin, että tänä vuonna se saisi olla joulukuun parvekkeella ja pääsee sisälle vain aattoviikoksi. Tilaa on vähän, joten jos meitä tulee tänne vielä yksikin lisää, jonkun täytyy olla vuorollaan partsilla. Ja jos ei tästä kummemmin kelit lämpene, luulen, että vuoroa jää kuuselle.

Vuosi sitten en uskonut, mutta totta se on. 


Olen viettänyt elämässäni monen monituista ihanaa joulua. Ja sitten, viime jouluna sen elämäni kamalimman, surullisimman joulun, jossa suurin saavutus oli muistaa hengittää. 

Tänä jouluna ollaan menty jo monta askelta eteenpäin jonnekin ääripäiden keskelle, jossa hengitys kulkee ja joulun kauneimmat asiat ovat taas näkyviä.

Aika on armollinen ja kuljettaa ihmistä koko ajan eteeenpäin. Ja kun aikaa kuluu, me jokainen opimme koko ajan jotain. Ei aina sitä, mitä kuvittelimme tässä olevamme oppimassa, tai sitä, mitä luulimme, että olisi tavoitteena oppia. Joskus elämässä tapahtuu asioita, joiden ansiosta oppiikin jotain ihan muuta - esimerkiksi, että vaikket olisi uskonut, sinä selvisit tuostakin.

Aika opettaa, kasvattaa, muuttaa. Ja parantaa. Vuosi sitten en olisi tätä uskonut, mutta ei näiden asioiden tarvitse uskon asioita ollakaan. Tänä vuonna minä taas odotan joulua. Odotan joulua, koska vietämme sen kotona.

Ja me vietämme sen kotona, koska vuoden aikana opin, että loppupeleissä kuorilla on paljon vähemmän väliä kuin luulin. Koti on siellä, missä tärkeät ihmiset on.

Kauneinta joulussa ovat ne rakkaat ihmiset, joiden kanssa yhdessä välitetään toisistamme. Suurimmat lahjat ovat hengittäviä olentoja, joilla on oma tahto ja omat elämänpolkunsa. Jotkut niistä kulkevat tässä hurjan lyhyessä ajassa sinun kauttasi ja jatkavat matkaa jossain risteyksessä omiin suuntiinsa.

Vaikka ajatus on haikea, on se myös kovin lohdullinen.

Kommentit

  1. Voi mikä ihana kalenteri. Ja vielä maalarinteipillä suljettu <3<3<3.

    Ihanaa, lämminhenkistä ja sydämellistä Itsenäisyyspäivää koko teidän ihanalle perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ihana kalenteri, vaikka ei koreimpia ehkä :) Hän on kovin tuottelias ja linjastolta syntyy hyvin nopeaan tahtiin paljon kaikenlaista, joten kaikkea ei ehdi viimeistellä tai miettiä ihan loppuun asti. Ja maalarinteippi on kyllä parempi kuin jesari tässä tapauksessa :D
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Annukkaa komppaan täällä ihana. Sydäntä kyllä riipii lukea näitä ja kyllä se joulu siellä evakkoasunnossakin oli joulu, vaikka erilainen joulu.

    Sydämellistä viikonloppua Jantunen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulu tulee, onneksi niin, koska ollaan joulusta kovasti ilman stressiä ja kiirettä nauttivia ihmisiä :) Aiheesta on vaihdeltu viestejä samassa tilanteessa olevien kanssa ja itseä surettaa erityisesti ne perheet ja ihmiset, joilla ei ole edes evakkokotia pään päällä, vaan sekin on vielä löytämättä, kun sisäilmaltaan kelvollista on vaikea löytää. Ja onhan tämä joulu aina muutenkin tunteikasta aikaa.
      Kiitos ihana Tiia ja ihanaa viikonloppua teille <3

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa <3 Lämmin kiitos kommenteista ja viesteistä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea uuteen kotiin X Talon ostajan self-helppari

Mitä vuosi pyörremyrskyssä ja vuoristoradassa on opettanut X Tuuletuksia palaa tauolta