sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Ja yhtäkkiä kaupunki näytti hyvältä


Evakkoasunto on kohtuullisen matkan päässä tyhjillään seisovasta talostamme, mutta silti siellä, mitä sanotaan jo kaupungiksi. Se on kaupungissa, jossa ollaan aika lähellä kaikkea. Ollaan toki pyöräilty ja liikutttu alueella paljon, mutta lähinnä luonnon suuntaan sinne, missä saa olla niin sanotusti vähän rauhemmassa.


Tuossa eräänä päivänä pyöräilin lasten kanssa ensimmäisen kerran kaupunginpaan päin eli alle 10 minuutin päähän "ytimeen", jossa on kulmakunnan palvelujen yksi keskittymä. Mentiin ostamaan makaroonia, joka oli loppinut. Katsastin samalla näyteikkunoiden takaa hieman muotia, kotikokin inspiraatioksi menuuta ja tämän päivän hiustrendejä.


Kun ajelimme takaisin ja lämmin kesätuuli puhalsi aika napakasti vastaan, sillä lailla oikein kunnolla tuulettaen, yhtäkkiä mielen valtasi suuri ilon tunne. Suuri ilo ja kiitollisuus siitä, että tässä sitä hengaillaan kotiovelta ulos astuessa heti ihmisten ilmoilla ja ollaan niin lähellä kaikkea, että pikainen kaupassa käynti onnistuu keposesti pyöräillen.


Yhtäkkiä ihmiset, autot, liikennevalot, ehkä pienet jonotkin kauppojen kassoilla, mutta ennen kaikkea se "kaiken" läheisyys tuntui ihan hirvittävän hyvältä. Tältäkö se tuntuu, kun on sopeutunut johonkin? Edes hetkeksi ja väliaikaisesti. Vaikka me olemme vain käymässä.


Siinä fillareilla sotkiessa juttelin nuorimmaisen kanssa ja jotenkin tuli ilmi, että hänhän tuntee jo paljon evakkotalossamme asuvia ihmisiä, ja jopa ihan nimeltä. Aika hienoa, sillä minä en tainnut pystyä nimeämään vielä ainuttakaan. Häntä nauratti, että oli evakkoaikamme alussa luullut, että kaikki tässä evakkokodiksi nimittämässämme talossa asuvat ihmiset ovat kokeneet samanlaisen katastrofin ja asuvat siksi evakkotalossa. Se että häntä nauratti, lämmitti mieltä ja sydäntä hurjan paljon. Se, että häntä ei surettanut se, että me olemme ainoita, lämmitti vielä siihen päälle lisää muutaman pykälän.


Koko elämäni ajan minulle on jäänyt mieleen hetkiä, jotka ovat olleet pienuudestaan huolimatta voimakkaasti mieleen painuvia ja siksi suuria, tai ainakin tavalla tai toisella merkityksellisiä. Olen viime aikoina jostain syystä miettinyt niitä enemmän. Ehkä tämä oli sellainen hetki. 









Viestit ja kommentit ilahduttavat aina

6 kommenttia:

  1. Luulen, että sitä se juuri on ja kyllä siihen aluksi inhoamaansa evakkoasuntoonkin voi kummasti kiintyä ja aidosti siltäkin ajalta jää mieleen hyviä muistoja, jotkut toki kyyneleiden kuorruttamia, mutta monet oikein sokerisia.

    Sydämellistä sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä evakkoasunto on ollut onni onnettomuudessa ja kuin taivaalta tippunut lahja (tosin aika hintava..) alusta alkaen, ja varmasti erilaisia muistoja jää täältäkin. Onneksi se tärkein kulkee mukana <3

      Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa <3

      Poista
  2. Olipa ihan hitsin ihana kirjoitus <3. Huokui sellaista erityistä lämpöä ja elämänviisautta ja rauhaakin. Tunne väittyi tänne asti <3

    VastaaPoista
  3. Heips!
    Aivan ensiksi on pakko sanoa, että sinulla on aivan uskomattoman ihana ja kerronnallinen tapa kirjoittaa! Tekstisi vie mukanaan ja on helppolukuisuutensa vuoksi todella soljuvaa. Kiitos kun jaat luovuuttasi blogisi kautta meidän muiden iloksi!

    Ihailen myös kovasti elämänasennettasi että myönteisyyttäsi kaikesta kovasta kokemuksistanne huolimatta. Sinussa on vahva voima, joka sinua kantaa! <3

    VastaaPoista

Parasta blogissa on vuorovaikutus. Kommentit ilahduttavat aina kovasti.

LUETUIMPIA BLOGISSA

Tärkeitä tärppejä asuntokaupoille

Pieni somekampanja asumisterveydelle osa 2. Harkitsetko asuntokauppoja?  Ne ovat elämäsi suurimpia päätöksiä, joilla on kauaskantoisia j...