Blogi siirtyy kesän alkamisen kunniaksi uuteen teemaan




Blogi perheestä, sen kohtaamasta talokatastrofista ja elämässä selviämisestä päivä kerrallaan. 


Olemme kirjoittaneet tätä blogia alusta alkaen n. parin kuukauden jaksoissa vaihtuvalla teemalla, joka on kuvastanut ainakin jostain näkökulmasta katsottuna kulloistakin katastrofimme vaihetta. Blogi valottaa toki todellisuuttamme vain hyvin pienestä näkökulmasta, mutta niinhän kaikki blogit ja mitkä tahansa tarinat tuppaavat tekemään. 


Blogi on meille yksi pelastusrengas muiden joukossa. Se vie eteenpäin, auttaa jäsentämään tapahtumia meille itsellemme ja on toivottavasti vertaistueksi tai muuten vain lukuhetkeksi myös muille. Jonkin verran olen tästä saanut lukijoilta viestejäkin, ja kovasti kiitoksia yhteydenotoista. Lämmittää valtavasti mieltä, kun kuulee, että on voinut olla tueksi tai avuksi jollekin. Tai että ylipäätään joku on lukenut blogiamme. Tosin näenhän minä tilastoistakin, että ihmisiä täällä käy tuhansia kuukausittain, mutta niin kauan kun ei ole vuorovaikutusta kaikkien lukijoidensa kanssa, blogi ei ole yhtä paljon elossa, kuin mitä se palautteen myötä heränneenä on. 


Takaisin kesään. Meille kesä on aina julistettu alkaneeksi koulujen kevätjuhlista ja niin se alkoi tänäkin vuonna. Suvivirsi on sellainen vedenjakaja, joka päättää talven pimeän kauden ja aherruksen ja josta alkaa kesän valo ja uudet tuulet. Vaikka kesän alkaminen on meille tänä vuonna aivan erilainen kuin koskaan ennen, ja toivottavasti myös erilainen, kuin tulee koskaan olemaan, kesä on silti aina kesä. 


Mietin pitkään mikä voisi olla kesän teema blogissa ja valjastin siipankin avuksi ideariiheen, mutta se meni tuttuun tapaan meillä kahdella ihan lekkeriksi. Meidän kahden huumori on yhdistettynä niin omalla tasollaan ja siipan ideat niin lentäviä, että päästin hänet pienille päikkäreille ja palasin itsekseni takaisin realiteetteihin. Mietin kesään liittyviä teemoja ja sitä, mikä tällä hetkellä elämässämme on se ydin, jolla on iso merkitys, joka on pakko elää ja käydä läpi, josta voi olla myös oiva tilaisuus ottaa opiksi ja josta voi raskaista ajoista huolimatta löytää myös positiivisia näkökulmia. 




Teemaa etsiessäni hahmottelin missä mennään tällä hetkellä. Ensinnäkin olemme edelleen evakossa
pienessä ja perkeleellisen kalliissa, mutta sisäilmaltaan terveessä kerrostalossa vuokrakaksiossa. Olemme poissa entisestä kotitalostamme, jossa oli tilaa temmeltää ja pelata sekä sisällä, että ulkona pihalla, metsän laidassa, lähellä puistoja ja leikki-, lenkki- ja liikuntapaikkoja. Täällä evakossa ollaan kaupungissa ja aina paikallaolijoiden kanssa toistemme iholla. Pienikin määrä maallista omaisuutta on aina jonkun tiellä. 


Kaupunkiolosuhteet luo omat haasteensa siinäkin, että ehdimme koko perhe, mutta erityisesti jälkikasvu, mökkihöperöityä kotitalossamme. Opimme viihtymään parhaiten jokseenkin lähellä ihmisten ilmoja, mutta moikkausetäisyyksien ulkopuolella ihan omassa rauhassa keskenämme. Täällä kaupungissa on hieman haastavaa sanoa puistonpenkillä istuville ihmisille, että meillä on tässä vähän haastavaa relata, kun istuskelette siinä näköetäisyydellä, sillä tarvitsisimme rauhaa olla tässä pihalla ihan keskenämme, joten voisitteko etsiä itsellenne jonkun muun puiston.




Toisekseen menetimme talokatastrofissa suurimman osan omaisuudestamme - lapset kaikki tavaransa pleikkaa lukuunottamatta, perhe kaikki huonekalunsa ja irtaimistonsa ja esim. kesätarpeisiin vaatteet ja retkeilyvarusteet. Vaatteista se arvokkain osuus on puhdistuksessa kylpemässä auringossa ja pesukoneessa edelleen, eivätkä ne ole muutamaa vaatetta lukuunottamatta siis vielä käyttökelpoisia. Olemme pyytäneet ja toivoneet lahjoituksena lähinnä lapsille käytettyjä vaatteita ja etsineet niitä myös kirppiksiltä. Me aikuiset ollaan jätetty itsemme viimeiseksi vaatettamisessa, ja minulla ei esimerkiksi ole vielä ainoitakaan shortseja, tai esim. lainkaan yrityksistä huolimatta kesätakkia, siskolta lainattua tuulitakkia lukuunottamatta. 




Kolmanneksi meidän taloudellinen tilanne on muuttunut kokonaisuudessaan, ainakin toistaiseksi. Asuntokauppariita muuttaa elämää, kun rakennusterveyden ja lain ammattilaiset, sekä kahden asunnon asumiskulut vievät veronsa. Reilussa puolessa vuodessa, kun olemme vielä asuntokauppariidan neuvotteluvaiheessa, tähän on palanut reilusti toistakymmentä tonnia, emmekä ole mm. ostaneet lainkaan huonekaluja, vaan saimme nämä välttämättömimmät pöydät, tuolit ja muutamat sängyt lahjoituksena ja annetaan-palstoilta haalimalla.




Emme voi vielä tietää, mitä pidemmällä aikavälillä perheellemme käy. Kun puhutaan näinkin mittavasta, arvaamattomasta, äkillisestä ja yllättävästä romahduksesta, on selvää, että elämä täytyy budjetoida kokonaan uudestaan, jo pelkästään taistelua varten, mutta myös sitä elämää varten, joka siinä samalla kulkee eteenpäin. Ja siitä se teema sitten kiteytyikin. 


Tästä alkakoon täällä tosielämässä ja blogissa uusi kesäkauden teema otsikolla budjettikesä. Vaikka koin saaneeni jonkinasteisen neronleimauksen tuon teeman keksittyäni, täytyy kuitenkin myöntää, että olen aina karsastanut tuota budjetti-sanaa. Ja karsastanut siis erityisesti silloin, kun sitä käytetään ilmaisemaan edullista ja halpaa vaihtoehtoa, esim. budjettiloma - what - eikös budjetti ole ikäänkuin ihan vaan neutraali sana. Oli miten oli, palaan budjetti-sanan diskurssianalyysiin ja moneen muuhun pohdintaan tulevina kuukausina. Olkoon tämä budjetti-teema minun kesäkissani, jota silittelen läpi kauniin kesäkuun ja helteisen heinäkuun ja sitten kun syssy saa, jatkan toivottavasti monta ajatusta viisaampana ja taakseni katsomatta taas johonkin uuteen vaiheeseen. 

Kesän ajan Tuuletuksessa vietetään budjettikesää. Etsitään kesäpäivistä kaikenlaista hyvää, nautitaan siitä mitä on ja budjettipuolesta suurempaa numeroa tekemättä tehdään asioita, jotka ovat ilmaisia tai ainakin mahdollisimman edullisia.


Lisää lukemista blogissa




Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaamme






Tämä postaus on omistettu sille ihanalle ihmiselle, jonka kanssa fanitamme Tehareita, ja joka tänään tuli halaamaan ja kertomaan, kuinka on lukenut blogiani. 
Tulit juuri oikeaan aikaan. 
Kiitos <3


Kommentit

  1. Budjettikesä kuulostaa hyvältä. Itsellä hieman samanlaiset suunnitelmat kesän suhteen ja toivon että kesä avaa uuden vaiheen elämässämme, elämäntavan. Saa nähdä miten meidän käy.
    Tsemppiä teille ja oiekin ihanaa kesää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäntapojen muuttumiseen liittyvät ajatukset on pyörineet usein mielessä ja uskon, että mitä tahansa meille käy, tämä on muuttanut meitä monellakin tapaa pysyvästi. Mutta uskon myös, että moni raskas kokemus voi kääntyä ajan kanssa vielä voitoksi.
      Kiitoksia paljon Kaisa ja ihanaa kesää teille <3

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa <3 Lämmin kiitos kommenteista ja viesteistä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea uuteen kotiin X Talon ostajan self-helppari

Joulua kohden pienin, hennoin elkein

Mitä vuosi pyörremyrskyssä ja vuoristoradassa on opettanut X Tuuletuksia palaa tauolta