Muista #vaatevallankumous + vaatehaaveita

Tämä on blogi 
perheelle osuneesta katastrofista ja sen selättämisestä, 
suurista tavoitteista ja pienistä askeleista niitä kohden,  
sisäisestä kasvusta ja uusien oivallusten ilosta, 
ja tällä kertaa myös haaveista, 
vaatteista 
ja vastuullisuudesta.



Kirjoitin tämän kappaleen tähän postaukseen ensin loppusanojen puolelle. Siirräen sen sittenkin heti tähän alkuun, jotta tärkein tulee sanottua ensin. Nyt huhtikuun viimeisellä viikolla vietetään vuosittaista #Vaatevallankumousta, joka sai alkunsa 2013 Bangladeshissa Rana Plaza- rakennuksen romahduksesta, jossa kuoli 1138 ompelutehtaan työntekijää ja yli 2000 ihmistä loukkaantui. Vaikeat työolosuhteet ovat edelleen monen vaateteollisuuden työntekijän arkipäivää. Vaatevallankumous, johon jokainen meistä voi osallistua, haastaa vaateteollisuutta kehittämään läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta. Lue lisää Vaatevallankumouksesta täältä ja osallistu helpolla itsekin mukaan. 


Sitten pienten pohdintojen jälkeen kohta takaisin vaate-ajatuksiin. Tästä postauksestahan piti alunperin tulla kepeää haaveilua vaatekuvakollaasilla. Hah, kyllä sitä siellä pohdintojen jälkeen on, loppukevennyksenä.


Kun katastrofimme alkoi, elämä muuttui kertaheitolla. Alkuun tuntui, että mikään ei koskaan enää voisi palautua hyväksi, ja ettei tällaisesta talon, kodin, omaisuuden, irtaimen, muistojen, melkein kaiken menettämisestä voi koskaan selvitä. Profiloin jotenkin ehkä alitajuisesti itseni pikaisesti varmuuden vuoksi maan rakoon, josta en nousisi enää koskaan.



Nyt tuosta menetyksen hetkestä on kulunut kohta puoli vuotta. Juridiset prosessit talon kanssa ovat aivan kesken. Onneksi monessa asiassa on menty kuitenkin hurjia harppauksia eteenpäin. Ensinnäkin meillä pikkuisessa evakkokämpässä, joka on kalustettu askeettisesti muutamilla lahjoitushuonekaluilla, nauretaan paljon. Siellä vitsaillaan, kinastellaan, jätetään omat jäljet siivoamatta, koetellaan yhteisiä pelisääntöjä, pidetään yhtä ja huolehditaan toisistamme ihan kuten ennen katastrofejakin. Siellä on myös alettu haaveilemaan, eniten terveestä kotitalosta ja elämän palautumisesta hyväksi. Ja se haaveilu, jos jokin, tuntuu hyvältä. Se on merkki siitä, että sydän ja mieli on vapautunut pahimmista peloista, ja sinne pääsee taas tulvimaan valoa ja pulppuamaan iloa.


Kun on menettänyt melkein kaiken, sitä putoaa merkilliseen välitilaan, jossa ei ole enää sama ihminen kuin ennen. Olen siitä asti miettinyt usein siitä mikä olen ja mihin joukkoon minun pitäisi kuulua. Pitääkö minun tyytyä siihen, että kaikki meni? Onko minulla oikeus taistella itselleni takaisin niitä asioita, jotka minulle olivat tärkeitä? Oikein kovasti töitä tekemällä? Kuka niitä oikeuksia edes jakelee, vai onko se minun päätettävissäni? Saanko haaveilla ja tavoitella myös sellaisia asioita, jotka eivät ole ensisijaisia selviytymisen kannalta? 



Turhamaista tai ei, minä pidän laadukkaista, kestävistä, ajattomista, yksinkertaisista, vähäeleisistä perusvaatteista. Minä pidin niistä paljon ennen talokatastrofia, ja minä pidän niistä paljon edelleen. Olin juuri ennen katastrofin alkua ja äkillisesti löytyneitä vaurioita saanut valmiiksi ison useamman vuoden kestäneen vaatekaappi kuntoon -projektini. Olin saanut raivattua pursuavista kaapeista kierrätykseen ja kirppikselle  kaikki harkitsemattomat hutiostokset, eli miltei kaikki vaatteeni. 


Hiljalleen hyviä alennuksia ja tarjouksia hyödyntäen olin saanut rakennettua vaatekaapin, jossa oli aiempaa todella merkittävästi vähemmän, mutta laadukkaampia, ekologisempia, kestävämpiä, entistä enemmän kotimaisia, toisiinsa yhdisteltäviä perusvaatteita. Kaikki vaatteet olivat sellaisia, jotka olisin voinut pukea päälle ihan joka päivä. Ja sitten tuli se talokatastrofi ja minä menetin ne vaatteet. Pieni osa saatiin kyllä talteen varastoihin odottamaan tulevaa kesää ja tuulettelun ja puhdistuksen rumbaa. Saapi pitää peukkuja, josko vaikka jotain yksittäistä edes saisi vielä puhdistettua ja palautettua käyttöön.


Tämän hetkinen vaatekaappi koostuu hyvin pienestä määrästä lahjoituksena saatuja kierrätysvaatteita. Niistä olen lämpimästi kiitollinen, mutta kaipaan niin älyttömästi takaisin omaan tyyliini ja vaatteisiini, etten välillä tiedä miten päin olisin. Kaipaan omia vaatteitani, tai ainakin oman näköisiä vaatteita aivan hirveästi. En ole koskaan pitänyt itseäni ulkokuorellisiin seikkoihin takertuvana, päin vastoin, mutta en ole ollut ennen tätä vastaavassa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole. 


En tule tulevaisuudessakaan tuhlaamaan vaatteisiin harkitsemattomasti.  Ensisijaisesti eniten maailmassa toivon meille tietysti terveyden jatkumista ja kotia takaisin, kotia jonnekin meille hyvään paikkaan. Mutta ihan pikkuisen on kevät herätellyt entistä minääni, ja hieman toivon myös, että voin taas jonain päivänä hankkia vähitellen sellaisen pienen, kohtuullisen kotimaisuuteen painottuneen vaatekaapin sisällön, jossa on mieluisia, kestäviä, laadukkaita, vastuullisesti tuotettuja vaatteita. Ei paljoa, sillä vähälläkin pärjää. Onneksi tyylini ja värimaailmani on sen verran kapea, että montaa saman tarkoituksen vaatetta en tarvitsekaan.


Kuvakollaasien tekoa suunnittelin ensimmäisen kerran vaatekaappi-kuntoon projektini alussa, lähinnä työkaluksi hahmotelmalle siitä, mitä oikeasti vaatekappiini haluan pidemmällä tähtäimellä. Enpä silloin tiennyt, että jonain päivänä aloittaisin kirjaimellisesti koko homman ihan alusta, miltei tyhjästä vaatekaapista ja haaveista. 


Tässä ensimmäiset vaatehaaveet kuvakollaasina, jossa inspiraatiota on antanut kevään vaihteleva sää.


Kaikki postauksen kuvat Tuuletuksia-blogin Pinterest














Kevään lempparivärejäni ovat tällä hetkellä ehdottomasti harmaa ja musta. Hah, näin se vaan on. Pidän mm. yksinkertaisista ja istuvista leikkauksista, keveistä villakankaista, upottavista ja vähän nuhjaantuneistakin neuleista, hihoista usein käärittyinä, lahkeista usein vajaamittaisina, esimerkiksi väljinä herrainhousuina tai napakkoina ja kunnolla vyötärölle nousevina pilleinä. 


Pidän kengissä matalista ja tukevista pohjista. Laukuissa tärkeää on helppo täytettävyys, eli leveyttä saa olla reilusti korkeutta enemmän. Minulle The one and only Laukku on Samujin Tori, jonka jonoon rohkenin asettautua muutamia vuosia sitten, eli en ole sellaista omistanut itse. 


Pienet laukut kannan miltei aina crossbodyna, isot mielellään olalla. Viime aikoina olen myös oppinut kantamaan reppua, joka on itseasiassa vielä toistaiseksi katastrofin jäljiltä ainoa laukkuni, koska tällä hetkellä kaikki muut ovat tuuletusoperaatiossa odottamassa ihmettä. Paljastettakoon tässä nyt myös, että vyölaukusta olen haaveillut salaa jo muutaman vuoden. En ole varma kannattaako tätä taas paljastaa, että olin edellisessä elämässäni hieman taipuvainen käsilaukkujen keräämiseen, mutta se jääköön muihin postauksiin, jos vielä asiaan palaan.




Tämäkin kuva on Pinterestistäni, jonne sen on laittanut alunperin Stella, jonka blogia olen lukenut ehkä pisimpään. Sellaista asua ei ole, joka ei hänen päällään näyttäisi hyvältä. Ja joka ei olisi myös minun makuuni.

Kaikki postauksen kuvat Tuuletuksia-blogin Pinterest


Ihanaa päivää toivottelee,

Jantunen


Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaamme






Kommentit

  1. Ihan täydellinen maku ja huolisin ihan jokaisen vaatteen kuvista <3 Luin kaiken ja tuli taas merkillinen olo, miten siitä välitilasta selvittiinkään. Voimia teille ja haaveilla pitääkin, se tuo virtaa ja auttaa jaksamaan <3

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Kivoja tosiaan nuo vaatekuvat ja en ole ihan varma, että auttavatko ne yhtään hillitsemään vaatehaaveita. Niin kuvittelin, mutta saattaa olla myös päinvastainen vaikutus, että entistä enemmän haikailee vaatekaapin jälleenrakennustyön perään :) Ja tottakai te selvisitte, juuri tuolla sisulla ja energialla, ja elämän arvostamisella, mikä susta huokuu edelleenkin <3 Kiitos, voimat tulevat kyllä vahvasti aina perille.

    Kiitoksia, ihanaa viikonloppua teille myös <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa <3 Lämmin kiitos kommenteista ja viesteistä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea uuteen kotiin X Talon ostajan self-helppari

Joulua kohden pienin, hennoin elkein

Mitä vuosi pyörremyrskyssä ja vuoristoradassa on opettanut X Tuuletuksia palaa tauolta