sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mitä kävi minun varastetulle neulekokoelmalle? Ja ystävällinen haaste.







Kirjoittelin tuossa talvemmalla neuleideni kohtalosta, jossa todella maksimoitiin kurjuus. Ensinnäkin niihin tarttui nopeasti katku talostamme, josta jouduttiin lähtemään evakkoon hyvin äkillisesti. Sen lisäksi ne varastettiin kerrostalossa sijaitsevan evakkokaksion pihalta tuuletuspaikalta, jossa niitä pidin koko paukkuvimman pakkaskauden ikkunasta ja välillä vierestäkin valvoen ja hyvä, etten myös niille jutellen.

Alkuperäisestä jutusta voi lukea ja nähdä kuvankin, kuinka löysin tuon villaneuleiden viejän jalanjäljet ja seurasin niitä. Iloiseksi yllätyksekseni löysin osan neuleistani kasassa vähän matkan päästä erään talon edestä. Jäljet johtivat siihen taloon. 

Vein seuraavana päivänä tuon talon ulko-ovelle lapun, jossa kerroin seuranneeni jälkiä ja löytäneeni neuleista osan, ja pyydän häntä palauttamaan loputkin. Lapussani oli myös maininta neuleiden terveysriskistä ja tuuletuksen ja erityisen puhdistuksen tarpeesta. Kiitin etukäteen palauttamisesta ja sitten jäin vain odottamaan.

Eilen ystävällinen lukija käväisi kommenteissa kysymässä mitä neuleille kuuluu. Kiitoksia kysymästä, oikeastaan ihan hyvä hetki itsellenikin palata vielä asiaan.

Minulle nuo neuleet olivat sellainen sisun ja urheuden ja uskon ja toivon symbooli. Minä päätin, etten lannistu siitä, vaikka meiltä nyt kaikki koitetaankin viedä taloa, irtaimistoa ja vaatteita myöden. Minä purin hammasta ja päätin koittaa saada itselleni ne  käyttökuntoon, vaikka ne nyt vielä aiheuttivatkin kutisevaa, punaista, polttavaa ihottumaa. Olin ajatellut ottaa yhteyttä pesuloihin ja valmistajiin ja kysyä heiltä apua puhdistamiseen.

Toki siinä tuuletteluyrityksessä oli mukana kiintymystä itselleni kaikkein mieluisimpiin vaatekappaleisiin. Rakastan neuleita yli kaiken, ja olin satsannut loppuelämän käyttötarkoituksella laatuun, ja nähnyt paljon vaivaa alennuksia kierrellen ja iloisia löytöjä tehden. Kukapa ei rakastaisi pehmeää ja lämmintä, monikäyttöistä ja aina hyvän näköistä neuletta.
No, selvisin hengissä tämän talven yli ilman ainuttakaan villaneuletta.

Tuosta talon katkusta ytyy sanoa sen verran, että se pahin myrsky talossa alkoi käytännössä parissa päivässä, ja sairastutti meidät akuutisti niin nopeasti, ettemme tajunneet, että melkein kaikki muukin olisi mennyttä. Tässä merkillisessä katkussa on jännää se, että sitä eivät juurikaan haista tai siitä minkäänlaisia oireita eivät saa ne, jotka eivät ole näille toksiinelle altistuneet ja herkistyneet. No, tämä on toisaalta tavallista kaikissa sisäilmaongelmissa. 

Takaisin neuleiden kohtaloon. Jättämäni lappu katosi ovesta seuraavaan aamuun mennessä. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa siihen alunperin, että voit kuitata näpistyksesi poistamalla tämän lapun ovestanne, mutta ehkä se ei olisi säilynyt siinä sen pidempää. Saattaa olla, että viesti kuitenkin meni perille oikealle henkilölle.

Olen katsellut neuleporukan hajoamisesta alkaen joka päivä useaan kertaan tuuletuspaikalle. Meidän ikkunasta näkyy sinne. Tyhjää on, naruilla ei ole mitään. Olen myös usein katsellut ohikulkumatkalla tiellä kulkiessani sen talon suuntaan, jonne jalanjäljet johtivat. Samoin olen vaistomaisesti katsellut sillä suunnalla vastaan kulkevien ihmisten kenkiä, tai lähinnä kengänpohjia, mutta ei ole tullut nappaamani kuvan kaltaisia vastaan.

Ja mitäpä jos tulisikin? Olisinko niin rohkea, että sanoisin, moi, mä tunnen sut jostain, me ollaan vissiin nähty ennenkin! Tai menisinkö moikkaamaan ja kokeilemaan, haistanko hänestä sen talomme katkun, mitä en voi unohtaa ikinä. En tiedä.

Mutta sen tiedän, että jos joskus sen uniikin, upean, mustan, vinoon leikatun ja edestä solmittavan merinovillaneuleeni jossain näen, niin menen luokse, tervehdin ja halaan, ihan kysymättä.

Voi olla, että takaisin sitä ei minulle anneta, mutta halauksen sitten ainakin annan, sille neuleelleni.

Heitän ilmoille helpon ja ystävällisen haasteen

Jos joskus löydät jotain toisen omaa, ilmoitathan siitä jonnekin, jotta kadottaja voisi löytää omaisuutensa. Koskaan ei voi tietää, vaikka jokin sinulle merkityksetön löytö olisi jollekin tärkeä aarre.

Jos sinun alueellasi ei ole vielä löydetty-kadonnut-varastettu- faceryhmää, haluaisitko perustaa sellaisen?


Tuuletuksia Pinterestissä
ps. Tässä postauksessa ei ollut aprillipilaa, mutta hyviä sellaisia kaikille tänään!

Lämpimästi tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme

♥️

Facebook
Bloglovin

♥️

Tuuletuksia on blogi elämässä selviytymisestä,
sisusta,
tahdosta ja tavoitteesta,

matkasta ja määränpäästä,
hyvän ja ilon bongaamisesta, hetkistä nauttimisesta.

Asiaa arjesta,
ison remontin tarpeessa olevasta omakotitalosta,
ihmissuhteista ja vanhemmuudesta.
Välillä elämää pintaraapaisua syvemmältä,
välillä kepeää iloa sisustuksesta, vaatteista ja pihalta.

Vertaistukea arjen sankareille,
puolin ja toisin

♥️


tuuletuksia.jantunen@gmail.com

10 kommenttia:

  1. Voi pyhä pamaus O_o En vaan voi ikinä käsittää kaikkia ihmisten puuhia. Kuka hemmetti kähveltää toisen vaatteet, jos ei ihan akuuttiin tarpeeseen mene? Kaikenlaista viirupäätä täällä viipottaa...

    VastaaPoista
  2. Ihana Jasmiina <3 Joutuu säästämään energiaa nyt niin paljon perusjuttuihin, ettei oo saumaa ollenkaan vetää kieppejä. Ihanaa, että joku muu tekee sen puolesta :) Kiitos, Jasmiina. Tämä helpotti ja tällä jaksaa seuraavaksi selviytyä tiskipöydästä, huh.

    VastaaPoista
  3. Jestas ja mietipä miltä tuntuisi nähdä neuleitasi naapurin päällä. Miten kukaan voi olla noin katala ja näihin liittyy vielä niin paljon enemmän tunnetta näihin neuleisiin.

    Muistan hyvin tuon kaiken irtaimiston hävittämisen ja täytyy sanoa, että nykyään haistan aina ihmisen, joka asuu hometalossa ja se haju tekee minut surulliseksi. Koska vaikenen ja mietin aina, minkälainen ihmiskohtalo tähänkin tarinaan liittyy. Kun meillä oli kaikki lattiat revitty auki, katku oli jotain niin veitsellä leikattavaa, että muistan miten silmiä kirveli.

    Voimahali taasen sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiia <3 Sama täällä, minäkin haistan, jos ohi kulkee tai lähistöllä on ihmisiä, jotka asuvat hometalossa. Onneksi ainakin se minun kokemani maailma on 99% homeetonta, joten näitä kohtaamisia on aika harvoin. Se on aina surullista tosiaan, kuten sanoit.

      Ja sama meillä tässäkin, että lattian avaus pienestikin oli se, joka räjäytti ilmatilan. Mutta se oli pakko tehdä, jotta varmistuttiin, onko epäilyksessä perää.

      Sä olet yksi niistä esimerkeistä, joiden ansiosta mä uskon, että jonain päivänä pahin on ohi ja tästä selvitään. Kyllä, näistä selvitään :)

      Iloinen pääsiäishali sinne :)

      Poista
  4. ohoh, kyllä se ihmisluonnon huono puoli tulee turhan helposti esille. Viedä nyt toisen vaatteet narulta.

    Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Täytyy laittaa seuraavaksi, kun uskallan viedä jotain tuulettumaan, vaikkapa lappu, että elä ota, tämä aihe on jo blogattu ;) En luota nimittäin siihen, etteikö sieltä voisi toistamiseenkin jotain lähteä, kun on kerran jo onnistunut.

      Poista
  5. Aivan käsittämätön tämä maailma! Että viedään vaatteetkin lähestulkoon päältä!

    Harmi, ettei viestisi mennyt oikealla tavalla perille 😊

    Kivaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia, niin kyllä epäilinkin, vaikka hetken jaksoin toivoa, että olisi tullut toisiin ajatuksiin. Ja kiitos samoin, leppoisaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kun vastasit eiliseen kysymykseeni. Minä se olin :)! Jotenkin tätä blogia kun lueskelin, niin tuo oli pahinta, kun sen pahuuden tekee toinen ihminen toiselle ja tahallaan. Vaikka kodin menetys, ainakin väliaikaisesti on taloudellisesti ja henkisesti todella iso asia, siinä ei kukaan ihminen ole tarkoituksella ollut toiselle paha. Vaikka talo/koti ja neuleet eivät siis ole todellakaan samalla viivalla. Lukiessani mietin usemampaan otteeseen mikä olisi se tärkein tai tärkeimmät tavarat ottaa mukaan kotoa, jos tulisi kiire lähteä. Vaikea kysymys, johon vastaus tuskin olisi mikään arvokkain vaan juuri tärkeimmät asiat jotka tekevät kodista kodin. Toivottavasti neulevarkaalla on vielä sydämessä pieni pistos ja omatunto ja saat ne takaisin. Itse veisin ehkä vielä uuden lapun samaan paikkaan.

    VastaaPoista
  8. Hei ja kiitos kovasti, kun tulit kommentoimaan :) Itse mietin aikani samaa, että kirjoittaisinko vielä terkut neuleiden viejälle, mutta tulin siihen tulokseen, ettei hän varmasti tule enää mieltään muuttamaan ja niitä palauttamaan.
    Ja sitten tässä joka päivä asiat aina asettuvat tilanteen mukaisiin mittasuhteisiinsa. Kun meidän kohdalla puhutaan niin mittavista menetyksistä, tosiaan nuo neuleet alkujärkytyksen jälkeen muistuttivat minua enemmänkin siitä, että tärkeintä on terveys, sen takaisin saaminen ja hengissä pysyminen. Ja yhdessä pysyminen. Uskon, että kaikki järjestyy jotenkin ja ehkäpä jo ens talvena pukeudun taas neuleeseen :) Mieli luottavaisena vaan ja eteenpäin. <3

    VastaaPoista

Parasta blogissa on vuorovaikutus. Kommentit ilahduttavat aina kovasti.

LUETUIMPIA BLOGISSA

Tärkeitä tärppejä asuntokaupoille

Pieni somekampanja asumisterveydelle osa 2. Harkitsetko asuntokauppoja?  Ne ovat elämäsi suurimpia päätöksiä, joilla on kauaskantoisia j...