torstai 19. huhtikuuta 2018

Kuusi oivallusta miten selvitä merihädässä kuivalla maalla







Vertaistueksi puolin ja toisin, meille ihan kaikille arjen sankareille. 
Eipä siitä mihinkään pääse, että jokaisen elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, jotka haastavat meitä. Jotkut niistä mäistä ovat pienellä polkaisulla ylitettyjä, jotkut taas rankempia retuutuksia, joiden läpi kuljettuaan huomaa mankeloituneensa muuttuneeksi ihmiseksi. Tällä hetkellä meillä on nuo mankeloinnit meneillään.


Kaikki kokemukset muuttavat meitä varmasti jotenkin. Vahvistavat vanhoja kaavojamme, luovat uria uusille. Eivätkä kaikki käänteet aina ole meidän omissa käsissämme. Eräässä lyhyessä kohtaamisessa opin hienon ajatuksen, että meillä on miltei aina kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, muuttavatko elämämme tapahtumat ja kokemukset meitä hyvässä vai pahassa. Vahvistavatko ne meitä, vai murentavatko ne. Toki täytyy sanoa, että rajansa varmasti kaikella. Ihan kaikki mikä ei tapa, ei myöskään vahvista. Ihan kaikki kokemukset eivät jälkikäteenkään tunnu siunauksilta, joita ei vaihtaisi pois. On paljon asioita, jotka ovat kohtuuttomia. Niissä tilanteissa en pysty ajattelemaan muuta, kuin että niin kauan, kun on elämää, on pakko olla myös toivoa paremmasta. 


Jos muuten tarinamme ei ole sinulle vielä tuttu, tästä linkistä löydät sen yhteen aaneloseen tiivistettynä.


Kaikkein rankimpina hetkinä on iso apu ollut tunne siitä, etten ole aivan yksin. Aivan yksin pyörittämässä käsittämättömiä juridisia ja rakennusteknisiä näytelmiä, aivan yksin kannattelemassa romahtelevia perheenjäseniä ja romahtelemassa itsekin siinä samalla. En tietenkään toivoisi koskaan kenellekään samaa katastrofia mitä meille on käynyt. Mutta se, että on löytänyt vastaavan kokeneita vertaisia, on ollut suureksi voimaksi ja kannatellut niiden vaikeimpien tilanteiden yli, joita tässä on tullut ja tulee varmasti vielä monen monta. Tuen saaminen on vahvistanut entisestään halua antaa sitä myös muille.


Senkin olen ilokseni huomannut, että aina ei ole välttämätöntä itse kokea jotain kamalaa osatakseen asettua toisen asemaan, ollakseen tukena jollain tavoin, kuunnellakseen, ollakseen läsnä, ymmärtäkseen toisen surua. Ihminen voi tarjota olkapään toiselle, vaikka ei pystyisi ymmärtämään täysin sitä, miltä toisesta tuntuu. 




Olen alusta asti ajatellut tätä tämän hetkistä meille tahtomattamme läpi kuljettavaksi heitettyä elämänvaihetta ja projektiksi kääntyvää prosessia kuin teoksena. 


Sillä on nimi - Selviytymisen Käsikirja. 


"Teoksen" nimi viittaa vahvasti siihen, mitä tästä vaiheesta ajattelen, miten kovalla sisulla olemme liikkeellä ja meillä on suuri tavoite. Tällä meidän selviytymisen käsikirjalla on kirjoittaja, jolla on toiveita tarinan kulusta, vielä tarkentamaton määrä pää- ja sivuhenkilöitä, ja aina jälkikäteen selviävä juoni. Tarinalla on selkeä alku, välissä erilaisin otsikoin kappaleita, ja sillä tulee olemaan myös jonain päivänä loppu. 


Tällä teoksella, elämänvaiheella, on kannet. Etukansi ja takakansi. Niissä ei varmaankaan ole kuvaa, mutta niillä on tärkeä tehtävä. Ne rajaavat tämän tarinan sisälleen siten, ettei se pääse leviämään tuulessa hallitsemattomasti. Se on kenen takansa luettavissa, ja kukin lukija voi päättää, mitä kansien väliin jäävillä sivuilla tekee. 


Olen Selviytymisen Käsikirja tunnisteella tehnyt alkuun tähän blogiin useita päivityksiäkin. Se oli myös ensimmäinen työnimi tälle blogille. Sitten huomasin, että selviytyminen on sen verran rankkaa puuhaa, ettei sitä ihan joka päivä jaksaisi millään työstää, jos ei ole aivan pakko. On päiviä, jolloin aivot ovat sulkeneet todellisuuden pois mielestä ja ne operoivat vain käytännön tasolla - ajan autolla töihin ja takaisin, lasten kuskaamista kouluun, kotiin ja harrastuksiin, perheen ruokkimista, pyykkien pesua, tiskikoneen täyttöä, joskus harvoin tv:n katsomista. Välillä ei jaksa selviytyä, vaan tekee mieli ajatella kuten ennen,  jolloin elämään kuului taloa ja puutarhaa, perheen harrastuksia, vaatteita viisaasti kootussa vaatekaapissa, hyvää ruokaa, yhteisiä vapaapäiviä ja itsestä huolehtimista. 


Pidän Selviytymisen Käsikirja- ajatusta tästä selviytymisen raskassoutuisuudesta huolimatta usein korvan takana. Tässä on tämän viikon kuusi oivallusta käsikirjaani lisättäväksi. Ne  ovat sellaisia asioita ja keinoja, jotka auttavat minua pitämään päätä kasassa, näinä elämäni toivottavasti pahimpina aikoina.


Jos tulee mieleen näistä muitakin näkökulmia, tai mitä tahansa ajatuksia, kommenttikenttä on aina avoin vaihtareille -  vertaistueksi puolin ja toisin, meille ihan kaikille arjen sankareille < 3 




Selviytymisen käsikirjaa -
kuukauden 6 oivallusta 
miten 
selviytyä "merihädästä kuivalla maalla"

1. Aina kun voin, käyn pienillä happihyppelyillä. Vie roskat usein, vaikka kourallinen kerrallaan, lehdet lehtikeräykseen päivittäin. Kävele matkat aina kun mahdollista. Nipistä hetki netin selailusta ja piipahda ulkona tuulettamassa päätäsi.  Vaikka pysähtymään ovelle tai kävelemään minuutiksi, jos on kiire. Ota se pieni hetki itsellesi ja anna ulkoilman tuulettaa päätäsi.


2. Opettelen tyhjentämään pään huoli-ajatuksista. Harjoittele niiden heittämistä mielikuvissa roskikseen, ikkunasta ulos, johonkin rasiaan talteen. On tärkeää katkaista jatkuva aivojen rullaportaiden liike, joissa huoli-ajatukset joko aktiivisesti tai passiivisesti vaativat sinulta huomiota. Sinulla on oikeus rytmittää päivään vaiheita, jolloin huolilla ei ole lupaa tulla luoksesi. Katkaise sinua ja huolia yhdistävä lanka ja päätä mihin aikaan palaat asioiden pohtimiseen, jolloin voit solmia langat uudestaan yhteen, hetkeksi. Huolien ajattelun voi aivan hyvin laittaa myös kalenteriin, jolloin et taas ole huolissasi siitä, etteikö niitä tulisi kuitenkin ajateltua tarpeeksi. Heh, tästä tosin ei ole pelkoa.


3. Käytän post-it-lappuja ja listoja. Aivan sama, jos tämä listojen käyttäminen on jossain tutkimuksessa todettu huonontavan elämänlaatua. Niinhän aikanaan joku on todennut maapallonkin littanaksi. Ja muka viinin epäterveelliseksi, pah. Eli käytä listoja, joista vedät yli tehdyt ja ratkenneet asiat. Näe kuinka ne asia kerrallaan tapahtuvat, tulevat tehdyksi ja siirtyvät menneisyyteen. Nekin, jotka preesenssissä tuntuivat mahdottomilta selvitä ja kestävän ikuisuuden.


4. Haastan itseni tekemään jotain uutta tai jotain pitkästä aikaa. Anna aivoillesi mahdollisuus vaihteluun ja uuden oppimiseen, mikä on aivoille sitä kaikkein mieleisintä tekemistä ja tuulettelua. Kokeile käyttää enemmän ns väärää kättäsi, esim. kirjoittaa kauppalappua vasurilla. Koita puhua tai ajatella ajoittain kouluajoista ruostuneella vieraalla kielellä. Käy keinumassa, kiipeä puuhun, hypi yhdellä jalalla, hypi ylipäätään, tee kuperkeikka, floshaa, opettele terveyhdys uusilla kielillä,  kerro huono vitsi, piirrä jonkun ihmisen kuva, laula mukana vaikka päivän kaikki mainokset, kirjoita runo - joo, ei haittaa, siitä tulee ehkä mielestäsi tyhmä, mutta se voi olla hauskaa. 


5. Käyn kirjastosta kysymässä lukusuositusta ja luen kirjan, josta en ole kuullutkaan. Anna itsellesi vapaata somesta ja multitaskaamisesta. Keskity vain yhteen asiaan, sanojen muodostamaan maailmaan mielessäsi. 


6. Siirrän huomio hyvään ja muihin ihmisiin, jolloin saan hieman etäisyyttä omaan elämääni. Tervehdi tai hymyile kaikissa sopivissa tilaisuuksissa kohtaamillesi ihmisille. Auta pienesti vaikka pitämällä ovea, antamalla tietä. Anna kohtelias kehu jollekin. Ajattele ja bongaa jotain hyvää kenestä tahansa, jonka kohtaat jossain. 



Lisää blogissa



Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaamme

Jantunen

7 kommenttia:

  1. Hieno postaus ja etenkin kun tietää teidän elämäntilanteen ja pystyy jalostamaan jotain oikeasti näin kaunista. Tuntuu, että itse silloin olin vain katkera, näin ainakin muistan, mutta olihan ne hyvätkin hetket varmasti.

    Kaikkein vaikeimpina hetkinä minäkin olen miettinyt, että mitä jos olisin kaiken tämän joutunut kestämään yksin, ilman miestäni. Se on tuonut lohtua, kaksin vahvempi ja mikään ei nujerra, taivuttaa, mutta kaada.

    Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua teidän pesueelle myöskin <3

      Poista
  2. Voi kiitos Tiia. Mä olen pohtinut paljon sitä, kuinka paljon loppupeleissä tässä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa omiin tunteisiin. Jonkin verran tietysti, ja ainakin siihen miten tässä omasta kohtalostaan järkeilee, mutta osa siitä olotilasta tulee ehkä jostain tuolta kuormituksen määrästä ja terveydentilasta, kokonaisvaltaisesta olotilasta akselilla pahoinvointi-hyvinvointi. Osittain mulla on myös anarkistinen olo, että en suostu päästämään irti siitä onnesta ja onnellisuudesta, mikä oli olemassa ennen talokatastrofia. Tekee mieli huutaa, että etkö prkl talo tiedä kuka minä olen, ja minun onneani sinä et määritä. Olo on kuin sellaisella pikkuisella miekanheiluttajalla suurten tuulimyllyjen juurella. Pienin huitaisuin sitä käydään taistoon vaan :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus! Yhdessä olemme enemmän ja pystymme mihin vaan!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, ja bonuksena yhdessä ilo moninkertaistuu ja huolet taas kevenevät. Samoin kiitos, oikein hyvää viikonloppua :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, palaute lämmittää mieltä kovasti :)

      Poista

Parasta blogissa on vuorovaikutus. Kommentit ilahduttavat aina kovasti.

LUETUIMPIA BLOGISSA

Paluu arkeen - helpotuksia selviytymiseen

"Niinä hetkinä koen, että he parhaiten myös luottavat, kun kerron, että edes turhautuneimpina ja ärtyneimpinäkin hetkinäni en koska...