perjantai 6. huhtikuuta 2018

Hyvän bongaaminen perheen pelastusrenkaana

Muinoin, kun esikoinen oli oppinut puhumaan, jostain tarttui meille tapa aina iltaisin lukuhetken jälkeen pään laskeuduttua tyynyyn rauhoittua miettimään yhdessä kolme hyvää asiaa päivästä. 

Alkuun siinä pitkällään pötkötellen pohdittiin yhdessä päivän askareita. Aikuinen auttoi kertaamaan iloisia hetkiä päivästä - leikeistä, ulkoiluista, mummolassa käynneistä, kauppareissuista, autoista, nalleista, nukeista, naapurin koirasta, nakkikeitosta, omenalohkoista. Pienelle ihmiselle ne kaikki tietysti olivat päivän parhaita asioita. 


Vähitellen lapsen ja perheen kasvaessa tuohon tapaan tuli erilaisia variaatioita. Jossain vaiheessa jäi pitkäksi aikaa pois hetkien arvottaminen parhaiksi tai hyviksi. Sen sijaan tuli tavaksi valita päivästä mukaan yksi tai muutama muisto. Ne muistot olivat niitä hetkiä, jotka halusi tallettaa mieleen tai sydämeen siitä päivästä, viedä mukanaan tulevaisuuteen ja muistaa vielä ehkä vanhempanakin. Se laski rimaa ja mahdollisti vieläkin tavallisempien hetkien nousevan muistojen hall of fameen.

Aina ei ole löytynyt jokaiselle sellaista päivää, josta voisi löytää kovin montaa hyvää asiaa. Niinä hetkinä  yritettiin löytää huonoistakin vaihtoehdoista muutama vähiten huono. Eli olosuhteet huomioden ne parhaat.

Tapa muutti muotoaan, mutta jatkui. Vähitellen aloite hyvän bongaamisesta alkoi tulla lapsilta. Jos aikuinen unohti tai väsymykseltään ei olisi enää  jaksanut suuta avata, lapset muistuttivat - otetaan vielä ne hyvät hetket.

Tässä tavassa oli pitkään tiedostamatonta, että se avaa vanhemmalle ainutlaatuisen näkymän lapsen mieleen ja ajatuksiin.

Mitä hän pitää tärkeänä? Mikä hänelle on merkittävää? Mitä hän huomaa ja muistaa?

Pienillä ihmisillä ne tärkeydet ja parhaat asiat, tai muuten vain mieleen painuvat hetket ovat usein niin pieniä tai aikuisten silmään tavallisia, että ne saattavat jäädä meiltä elämän kyllästäneiltä isoilta ihmisiltä huomaamatta. Sitten sitä havahtuu, että melkein missä tahansa on jotain hyvää, jos niin haluaa nähdä. Jotain huomaamisen arvoista. Jotain muistoihin laitettavaa.


Hyvän ja muistojen keräämisen tapa on ollut viime kuukausina yksi kantavista pelastusrenkaistamme. 

Kun meille täydellinen ja onnellinen elämämme muuttui varoittamatta muutamassa päivässä suureksi menetykseksi, suruksi ja katastrofiksi, ensimmäiset kuukaudet menivät vain hengittämiseen ja hengissä selviytymiseen. Ja menee edelleen, päivästä riippuen.

Vähitellen tämän talven aikana surun ja ikävän rinnalle kuitenkin hiipi taas takaisin se meille juurtunut tapa bongata hyvää. Huomata ja merkitä jotain sellaista, joka on meidän elämää ja muistamisen arvoista. 

Yllättäen nyt jo, melkein joka päivä, löytyy jotain tägäämisen arvoista. Kavereista, pleikasta ja peleistä, harrastuksista, uusista (=käytetyistä) kengistä, lumisodasta, lumen sulamisesta, onnistuneesta jäynästä, ettei-tartte-mennä-kouluusta. Meille isommille ahtaasta, mutta turvallisesta evakkokämpän katosta pään päällä, lapsen naurusta ja terveydestä. 

Jos hyvän bongaus ei olisi juurtunut tavaksi, saattaa olla, ettemme olisi päässeet henkisesti näinkään hyvin jo polvilleen, toinen jalka nostamassa välillä jo ylös jaloilleen. Katastrofi on todellinen, mutta meillä on ollut hieman välineitä vaikuttaa siihen, mitä siitä ajattelemme ja miten elämää voi edelleen arvostaa.

Se illan hetki on aina yhtä maaginen. Kun on pimeää ja hiljaista, kuuluu vain hengitykset ja rauhallinen, väsynyt tyytyväisyys laskeutuu. Tyytyväisyys, että päivä oli ollut hyvä, tai että se vihdoin loppuu. Ja siitä, että elämä on ihmisen parasta aikaa. 


♥️


Jantunen

♥️

Lämpimästi tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme

♥️

Facebook
Bloglovin

♥️

Tuuletuksia on blogi elämässä selviytymisestä,
sisusta,
tahdosta ja tavoitteesta,

matkasta ja määränpäästä,
hyvän ja ilon bongaamisesta, hetkistä nauttimisesta.

Asiaa arjesta,
ison remontin tarpeessa olevasta omakotitalosta,
ihmissuhteista ja vanhemmuudesta.
Välillä elämää pintaraapaisua syvemmältä,
välillä kepeää iloa sisustuksesta, vaatteista ja pihalta.

Vertaistukea arjen sankareille,
puolin ja toisin

♥️

tuuletuksia.jantunen@gmail.com



2 kommenttia:

  1. Aivan ihana ihana postaus. Lasten silmin kun osaisikin maailmaa katsella. <3 Juuri katsoin kuvia meidän evakkoasumisajoista ja uskomatonta kyllä, näen paljon hymyileviä nassuja, kyläilijöitä, synttärijuhlia, kaikkea hauskaa ja sitä elämää. Tämän toivottavasti lapsetkin muistavat tuosta ajasta päällimmäisenä.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lapsissa on se ihanuus, että he maadoittavat kiinni arkeen ja hetkeen sekunnissa jo pelkällä olemassaolollaan. Heissä on myös se suurin huoli, kun pelkää tulevaa ja toivoo, että he saisivat elää sairastumatta kaiken sen päiväkoti-koulu-opiskelupaikka-armeija-putken, sillä joka puolella on rakennuskannassa nyt niin paljon haasteita rakennuksen terveyden suhteen.
      Ja sieltä keskitiestä sitten kun valitsee sen luottamuksen siihen, että selviämme hengissä elämämme loppuun asti, niin tässä tämä menee, päivä kerrallaan <3

      Ihanaa viikonloppua Tiia, otetaan siitä ilo irti sunnuntain viimeiseen henkäykseen asti :)

      Poista

Ihanaa, jos jaksat jättää jonkin pienenkin kommentin, ne ilahduttavat aina kovasti ja tankkaavat bensaa taas kirjoitella lisää blogiin <3

LUETUIMPIA BLOGISSA NYT

Syksyn loppukaneetti

Kuten instagramissa jo ilmoittelinkin, meidän Tuuletuksia-blogi on tullut tienhaaraan. Se ei ole tien pää, vaan risteyskohta, ...