sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Elämän ohjat käsissä. Missä on ohjien toinen pää?

Olen tässä kuluneina kuukausina oppinut uusia asioita ja ulottuvuuksia tästä elämästä. Raskas elämänvaihe on todella avannut uuden näkymän mm. siihen, millaisia voimia sitä tällaisen pienen ihmisen sisälle voi kätkeytyäkään. Tässä viikon ajatuksia, myös vertaistueksi.




Juuri, kun olin saanut meitä alle puoli vuotta sitten kohdanneelta katastrofilta taas kerran tässä hiljattain yhtenä päivänä turpaani ja makasin maassa lyötynä, olin varma, että tästä ei selvitä.

Mitä se selviäminen edes on? Missä kulkee selviytymisen raja?

Mutta. Vaikka polvet ja sielu olisivatkin jo kuinka ruvella, niin jostain kummasta sitä vain löytää taas voimaa nousta ylös. Löytää itsensä istumaan kammenneena. Löytää itsensä istumasta ja ajattelemasta laatikon ulkopuolelta niitä hulluiksikin ehkä jonkun katsomia unelmia. Löytää itsensä miettimästä taas uusia ratkaisuja, jotka ongelmat meille eteen avaavat ja auki tarjoavat. Ääni päässä huutaa, että antaa tuulla vaan, I'm ready!

Ja siinä kun minä niitä ongelmia, unelmia ja ratkaisun palasia tarpeeksi teekupposten äärellä katselin, ne alkoivat muuttua mielessä painajaisesta vähitellen paremmaksi paketiksi.




Tällä hetkellä näyttää siltä, että tässä keississämme on muutama ovi sulkeutumassa. Sen tajuamisen hetkellä se tuntui lohduttomalta. Hieman aikaa ja lepoa lääkkeeksi, niin näkymä muuttui jo muutaman yön nukkumisella.

On helpottavaa, että vaihtoehdot tulevaisuudelle selkiytyvät. Vaihtoehdot ehkä kapenevat tai vähenevät, mutta samalla tarkentuvat. Enkä meinaa malttaa odottaa, että pääsen kaiken oppimani vielä avaamaan ja jakamaan toivottavasti hyödyksi muillekin.

Tämä matka on avannut uusia näkökulmia myös elämän kontrollimisesta. Näyttänyt vaihtoehtoja irti päästämisestä. Olen alkanut ymmärtämään, vaikka kuinka tiukasti puristaisin käsissäni ohjia, ne yltävät vain tiettyihin muuttujiin, tietyllä tuulen suunnalla ja tietyllä tuurilla.

Luulin että ohjat ovat olleet minulla, ja olivathan ne toki, ovat edelleenkin, mutta aika löyhästi ne saattavat olla toisesta päästään kiinni missään pysyvässä. Tai ainakaan siinä, mihin luulin ne kiinnittäneeni. Solmut vain tuppaavat joskus aukeamaan. 

On tehnyt hyvää harjoitella päästämään irti. Irti oletuksista ja luuloista, itsestäänselvyyksistä, irti muista, joskus jopa itsestä. Irti myös peloista ja kauhuskenaarioista. Sitten jää enemmän puristusvoimaa tehdä kaikki se voitava juuri sillä hetkellä, kun sen aika on. 

Kyllä tämä tästä. Näillä mennään.


- Jantunen -





Ps. Huomasithan meidän kahden talokatastrofin kohdanneen äidin starttaaman Pienen somekampanjan asumisterveydelle täällä.




Ja voit käydä osallistumassa luonnonkosmetiikan voidedeon arvontaan täällä

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä alkaneeseenkin viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Kaisa :) Oikein hyvää viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista

Ihanaa, jos jaksat jättää jonkin pienenkin kommentin, ne ilahduttavat aina kovasti ja tankkaavat bensaa taas kirjoitella lisää blogiin <3

LUETUIMPIA BLOGISSA NYT

Syksyn loppukaneetti

Kuten instagramissa jo ilmoittelinkin, meidän Tuuletuksia-blogi on tullut tienhaaraan. Se ei ole tien pää, vaan risteyskohta, ...