perjantai 23. maaliskuuta 2018

Pieniä suuria nautintoja



Joskus kauan, kauan sitten asuin hetken poikaystäväni luona, jonne olin raahannut myös antaumuksella kerätyn cd-levykokoelmani. Asunnossa kävi murtovarkaita. Ne veivät autoni ainoan avaimen, kännykän ja rannekellon lisäksi koko tuon levykokoelman. 

Tapahtunutta selvitellessä paljastui, ettei tuolla entiseksi jääneellä poikaystävällä ollut asunnossaan kotivakuutusta. Ei muuten koskaan kannata jättää tuota asiaa hoitamatta.

Kokoelma meni, enkä saanut pennin latia korvausta menetyksestä. Näin huolimatta siitä, että näin nuo varkaat rappukäytävässä heidän poistuessaan talosta. En hoksannut heitä siinä vaiheessa murtomiehiksi, sillä ovat edelleen lajinsa ainoat livenä näkemäni. Tunnistin poliisille tutut tekijät kuvista,  mutta se ei auttanut saamaan omaisuutta takaisin.

Kaikesta muusta tuon murron jättämistä jäljistä selvisin, mutta levyjä en enää koskaan halunnut alkaa uudestaan keräämään. Nyt, valovuosia tapahtumien jälkeen ollaan päästy viimeisimpinä kuukausina menettämisen pimeään ytimeen. Siellä on pitänyt todella kohdata itsensä, ja huomaan tämän saman toimintamallin toistuneen elämässäni useamminkin. Aina, kun jokin menetys kirpaisee oikein todella, todella kovaa, se on jäänyt elämäni viimeiseksi lajissaan. 

En ole enää miljoonaan vuoteen esimerkiksi halunnut ottaa meille uusia lemmikkejä juurikin siitä syystä, että monet menetykset ovat reijittäneet kerta toisensa jälkeen sydämeen niin ison arven, että viimeisen menetyksen jälkeen se ei enää ole mennytkään umpeen. 


The Talomme kanssa ollaan niin isojen kysymysten äärellä, ettei sama malli surra ja jatkaa elämää taakseen katsomatta nyt vain onnistu. 

Luovuttaminen ja unohtaminen ei ole sitä mitä haluan ja se olisi väärin muuta perhettä kohtaan. Unohtaminen ei ole vaihtoehto, vaan nyt on elvytettävä mieli takaisin taistelukuntoon aina, kun uupumus mustaa mielen. Lepo ja ulkoilu auttavat. Ja että antaa armoa itselleen - riman alitus on ihan hyvä suoritus välillä. 


Unohtamisen ja elvyttämisen ajatukset ovat vaihdelleet monien kotiin jääneiden tärkeiden asioiden suhteen. Yksi niistä on vihreä tee.

Vihreä tee on ollut jo vuosikausia yksi elämäni suurista nautinnoista. Teehen, ja nimenomaan vihreään, kytkeytyy aamun pienet, rauhalliset tuokiot kotitalossa omissa hajanaisissa ajatuksissa. Teehen liittyy paljon muistoja iltojen tyytyväisestä hämäryydestä juuri ennen nukkumaanmenoa, kun lapset olivat jo rauhallisesti omissa huoneissaan. 

Viikonloppuisin lämmitin kotona aina litran, parinkin verran juuri oikean lämpöistä vettä, useimmiten 75°C. Olin ostanut itselleni vedenkeittimen lämpömittarilla, joka oli avannut ihan uuden ulottuvuuden teefiilistelyssäni. 


Lämpimään aikaan istuskelin aamuisin pihan suojaisissa paikoissa tuoleilla, penkillä tai kivillä, jotka olin piharempan kaivuutöissä rakentanut juuri sitä varten - kiireettömiin hetkiin, teellä ja ilman. Olen aina osannut arvostaa kaiken touhuamisen lisäksi istumista. Istuminen ja toljottaminen on yksi tärkeimpiä tiloja, jossa uudet, innostavat ideat syntyvät.

Marketin pussiteet olivat vaihtuneet vuosien saatossa laadukkaimpiin vihreän teen lehtiin, joita olen saanut lahjaksi, ostanut matkoilta ja tapahtumilta, messuilta ja teetehtaan myymälästä. Olin ehtinyt viime marraskuuhun mennessä keräämään aika kivan teekokoelman.

Teet jäivät evakkoon lähtiessä lepäämään taloon. Ensimmäisten viikkojen jälkeen tajusin lähteä niitä hakemaan, mutta silloin olin jo myöhässä. 


Yritin epätoivoisesti tuuletella teenlehtiä ripottelemalla niitä talouspaperin päälle liesituulettimen alle. Eihän se auttanut. Osan teestä heitin roskiin, mutta kaikkia en raaskinut. En oikein tiedä miksi, koska eiväthän ne ole enää juomakelpoisia. 

Evakkoon on tullut hankittua ensiavuksi lähikaupan pussiteetä. Ai että on ankeaa tällaiselle nautiskelijalle, mutta olen selvinnyt ja sen kummempia ajattelematta juonut litkuni tyytyväisenä siitä, että ylipäätään on teetä. Vedenkeitin ei selvinnyt talon hyökkäykseltä, joten olen lämmittänyt kupillisen kerrallaan vettä meille lahjaksi annetussa mikrossa. 

astioita tuulettumassa
Tällä viikolla havahduin vihreän teen ikävään. Vihdoin ja viimein se turtunut mieli sai väistää ja kunnon ikävä tuli! Menin käymään kotitalolla, katselin jäljellä olevaa teekokoelmaani ja pohdiskelin.  Ihana teekokoelma on mennyttä, mutta päätin kääntää tämän voiton puolelle ja ottaa siitä vielä kerran iloa irti. Napsin jäljellä olevista nopeasti kännykällä kuvia.  

"Teehautajaisten" sijaan kirjoitan urheasti esittelyn teekokoelman suosikeistani. Ajatus lähtee varmaan käyntiin ehkä vähän haikeasti hampaat irvessä, mutta kyllä se ilo sieltä löytyy kirjoittaessa. 

Jos pidät vihrestä teestä, kannattaa piipahtaa katsomassa seuraavat päivitykset.

Onko sulla teesuosikkeja? 
Vinkkejä sun suosikki vihreästä teestä? 
Tai mustaa/punaista/valkoista teetä suositella vaihteluksi vihreän ystävälle? 
Onko muita, joille teekupit eivät ole pelkkiä asioita, vaan jotain paljon tärkeämpää?

Tervetuloa mukaan meidän matkaan, lukijaksi etusivun vasemmasta palkista, tykkäämään facessa, blogit.fi:ssä, twitterissä.

Kiitos, kun piipahdit, 
♥ Jantunen

Ps. Oumai! Arvatkaapa riemastuinko, kun näin, että Lidlissä on ensi maanantaina myynnissä erittäin hyväksi todettu vedenkeitin lämpömittarilla, ja vielä huokeammalla kuin yleensä nuo lämpömittarilliset ovat! Jee! Harkitsen vakavasti, josko raaskisin sijoittaa siihen, kun niin kovasti kaipaan hyviä teehetkiä, jossa oikein laitettu vesi on olennaisessa osassa. Sitten tarvitaan vain enää sitä hyvää teetä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, jos jaksat jättää jonkin pienenkin kommentin, ne ilahduttavat aina kovasti ja tankkaavat bensaa taas kirjoitella lisää blogiin <3

LUETUIMPIA BLOGISSA NYT

Syksyn loppukaneetti

Kuten instagramissa jo ilmoittelinkin, meidän Tuuletuksia-blogi on tullut tienhaaraan. Se ei ole tien pää, vaan risteyskohta, ...