torstai 29. maaliskuuta 2018

Haikea pääsiäinen. Ja kuinka siitä selvitään.

Tässä on keittiömme. Pöydällä notkuvat astiat ovat jääneet ruoan jälkeen korjaamatta tiskikoneeseen. Ei haittaa. Kuvan takana migreeni on juuri talttunut ja nautin siitä alkuillan rauhasta, kun lapset on ruokittu, kenelläkään ei ole lähtöä harrastuksiin ja voidaan vain olla kotona.


Rakastan tätä kotia ihan hirvittävän paljon. Edelleen. Olimme etsineet sitä vuosia, ihastuneet siihen ensitapaamisella ja ennen ostoa tarkastaneet sen huolella. 

Kun kannoimme tavaramme muutamia vuosia sitten uuteen kotiin, juurruimme uudelle alueelle heti ja tuntui kuin olisimme asuneet siellä aina. Viihdyimme kotona niin hyvin, että välillä ihan hävetti, kun elämänpiiriksi alkoi töiden ja harrastusten jälkeen riittää oma talo ja piha, jossa löytyy loputtomiin rikkaruohoa, rapsuttelua, kuopsuttelua ja mylläämistä.

Tässä talossa meille muodostui ihan oma perheen juhlakulttuuri. Meillä alkoi tapa viettää usein juhlia milloin milläkin syyllä, ja isosti. Pääsiäiset, joulut, juhannukset, uudetvuodet tottakai, mutta myös ihan sattumanvaraisesti vaikka Pertin ja Hillan nimipäiväjuhlia (emme tunne ketään Perttiä, mutta kerran korvalääkärinä on ollut eräs Hilla), torstaijuhlia (koska melkein kohta on viikonloppu), juhlia lauantaina, koska sunnuntaina ei turnauksilta ehdi, keväänaloittajaisia, keväänlopettajaisia, syksynaloittajaisia, syksynlopettajaisia, jääpuikkojuhllia, milloin mitäkin.

Isosti juhliminen on siinä mielessä ihanaa ja helppoa, että se ei vaadi vaivalloisia ja isoja valmisteluja. Isosti juhliminen on enemmänkin sitä, että ollaan yhdessä, somet tietysti suljettuina, isosti läsnä, tunnetaan yhdessä juhlan alkavan, yhteisen pöydän ääressä, yhdessä jutellen ja yhdessä aikaa viettäen. 

Järjestelyjä ei kovin paljon tarvita. Pöytään voi kattaa joskus laiskasti valmis- tai noutoruokaakin, ja ainakin emännän harkiten keräämästä kangasvarastosta juhlaan valittu liina ja kivat servetit. No, ainakin ne servetit. Ja jos ovat päässeet loppumaan, niin voihan pupufiguurin taitella talouspaperistakin hätätapauksessa.






Nämä kuvat on otettu vuosi sitten. Talo on nyt tyhjillään. Huonekaluja on vielä kellallaan ja kaatuneina siellä täällä. Tämä pöytä on vielä paikallaan. Samoin sen ympärillä tuolit, jotka vanhempani ostivat 60-luvulla ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Emme ole saaneet niitäkään talosta talteen, koska meillä ei ole niille paikkaa. 

Vaikka teimme muutama vuosi sitten kaikkien mielestä oikein hyvät talokaupat ja olimme ihan äärettömän onnellisia, kaikki ei ollut sittenkään kunnossa. 

Muutaman vuoden asumisen jälkeen talostamme löytyi yllättäen piilovirheitä, jotka paljastuivat myös syyksi jatkuvaan sairasteluun. Terveydelle vaaralliset toksiinit tuhosivat omaisuuden ja ajoivat meidät nopeasti ja varoittamatta evakkoon. 

Sitten alkoi se monille lehdistä tuttu tarina, jota edelleen elämme. Lakimiehiä, kuntotutkijoita, reklamaatioita, neuvotteluja myyjien kanssa, epätoivoa, surua, valtavaa taloudellista tappiota, pelkoa tulevasta. Urheutta, joka päivä alusta aloittamista, yritystä nähdä hyvää ympärillään ja yritystä uskoa asioiden järjestymiseen.

Täällä perheemme evakossa vuokrakaksiossa on nyt kulunut kuukausia ja niitä tulee varmasti vielä paljon lisää. Täällä ikävöidään joka päivä kotiin, joskus enemmän ja joskus kiireessä vähän vähemmän ja vasta seuraavana päivänä enemmän. 

Emme ole juhlineet isosti kuukausiin. Paitsi ihan vähän joka ilta, kun pyydän laittamaan iltapalalle "kynttiläillallisen" päälle. Joku jaksaa aina tarttua vitsiin ja nappaisee hyväntahtoisesti hymähtäen ruokapöydän nurkalta mummolta lainaksi saadun joulukynttelikön päälle. 

Siinä hämärässä valossa syömme yhdessä iltapalaa ja vietämme hetken ajan pientä juhlaa. Koska olemme edelleen hengissä, saamme olla yhdessä ja koska aiomme selvitä jotenkin.


Olen tässä menneinä kuukausina oppinut, että katastrofista selviytymiseen tarvitaan aika paljon, mutta hetkestä selviytymiseen riittää pienempikin asia, vaikka vihreä tee, tai jos haluaa pelata varman päälle - suklaa. 

Tänä pääsiäisenä taidan satsata suklaajuhlaan oikein kunnolla. Taidan piilottaa jokaikiseen koloon täällä evakkokaksiossa suklaamunia ja antaa lasten syödä niitä kyllästymiseen asti. Ehkä tällä avataan taas Jantusten arkisten juhlien uusi aikakausi. Syödään puuro(juhli)a taas sitten myöhemmin.

Ihanaa, aurinkoista kevään odotuksen juhlaa <3



Ainiin! Nyt tiedän miksi Mignon-munia ei myydä joka paikassa enää yksittäin, vaan kennoissa. Ovat niin pieniä, ettei yksi riitä mihinkään! Ainakaan jos juhlia aikoo.


♥ Jantunen


Lämpimästi tervetuloa seuraamaan meitä somessa - 

11 kommenttia:

  1. Voi teitä <3. Kirjoitit niin kauniisti, että pystyin ihan aistimaan sen lämmön ja yhteenkuuluvuuden, joka teidän perheessä vallitsee. Ja kuvista välittyi myös niin hyvin se, miksi koti oli ja on teille niin rakas. En osaa edes selittää sitä kuvan viestiä, mutta joskus kuva vaan puhuttelee ja joskus se on pelkkä kuva ilman, että edes tietää miksi. Ja tiedätkö, että jotenkin mulle tuli etenkin tosta ensimmäisestä kuvasta sellainen vahva tunne siitä, että jonain päivänä teille koittaa ison ilon juhlan ja ikkunoista tulvii valo <3. (Mun vaisto on tosi usein oikeassa ja jotenkin mulla on sellainen olo, että niin nytkin).

    Tekis niin mieli sua lämpimästi halata, mutta nyt voin vaan lähettää täältä sen lämpimän rutistuksen virtuaalisesti. Toivottavasti se vähän auttaa <3.

    Jaa niin. Unohdin kuitenkin vielä yhden asian siinä kommenttiketjussani. Kirjoitat ihan todella, todella hyvin ja soljuvasti. Sun tekstiä on ilo lukea. Ja voin sanoa, että tässä suhteessa olen tosi kriittinen, koska äidinkieli on mulle niin tärkeää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihana <3 Minä todella toivon, että kaikki hyvät vaistot vielä toteutuisivat. En toisaalta uskalla oikein toivoa mitään muuta, kuin sitä, että me saisimme vielä eheytyä tästä repivästä iskusta ja elämästä tulisi vielä ihan tavallista. Se on parasta elämässä :)
    Pakko myöntää kirjoittamisesta sellainen, että mussa on sen verran anarkistin vikaa, että teen usien lauseiden ja virkkeiden rakenteiden kanssa ihan tahallaan kielioppivirheitä. Mun mielestä kieliopillisesti oikein ei usein vaan saa rytmitettyä ajatusta siten, kun sen päässäni kuulen. Siksi kirjoitan ennemminkin miten sen tunnen ja kuulen, kun miten se pitäisi kirjoittaa. Mutta samapa tuo kai :D

    Minä olen jäänyt miettimään sitä blogin lohkomista taloasiat ja muu elämän keveys - osioihin. Mulla oli aluksi täällä isoissa otsikoissa Remontit. Sitten kyllästyin (yllätys yllätys) odottamaan sitä remonttia ja siirsin hetkeksi odotukset sivuun ja otin sen otsikon pois. Yritän keksiä miten sen teknisesti saisin toteutettua mahdollisimman mukavasti.

    VastaaPoista
  3. Ensivisiitillä. Liityin lukijaksi.Mukavaa pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Kristiina, ihanaa kun olet piipahtanut ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi. Oikein hyvää pääsiäistä teillekin!

      Poista
  4. Voi ei kuinka surullista ja valitettavaa teidän tilanteenne.
    Minä niin toivon, että tulette voittamaan tämän taistelun, se ei ole helppoa, mutta kuitenkin.

    Oma koti on kuitenkin se turvapaikka ja satam, joten sen menettäminen syystä tai toisesta, edes hetkeksi satika kokonaan, on todella ikävää.

    Minun ystäväni kävi ison ja valitettavasti vuosia kestäneen taistelun hometalon vuoksi ja he lopulta voittivat sen.

    Minä toivotan teille hyvää pääsiäistä ja toivoa tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kauniista ja rohkaisevista sanoista, olipas ilahduttavaa! Huomasin sinun liittyneen lukijoihin, lämpimästi tervetuloa <3
      Aivan mahtavaa, että teidän ystävillä on käynyt lopulta niin hyvin, kuin nyt ehkä näissä taisteluissa voi käydä.

      Hyvää pääsiäistä sinulle myös :)

      Poista
  5. Niin koskettava kirjoitus. Rakkautta ja yhdessäoloa pääsiäiseenne. <3

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos <3 Kuten samoin myös teidän pääsiäisrauhaanne, joka tosin varmaan on työntäyteinen, mutta niin hyvästä syystä <3
    Terveisiä talolta. Yritin taas heittää roskiin kamaa ja onnistuinkin yhden jätesaavillisen verran. Mutta taas jäin arpomaan niin montaa asiaa, kuten että voisiko näitä 50 kappaletta sushipuikkopareja käyttää vielä vaikka jossain :D Hei, ehkä kaivonrengasgrillin sytykkeinä!?

    VastaaPoista
  7. Ihan riipi sydämestä lukea. <3 Ei taaskaan ole sanoja, miten yhtäkkiä jokin niin rakas pettää, eikä koskaan enää ole ihan samoin. Ensinnäkin on asioita, joihin ei enää samalla tavoilla luota, kuten oma turvapesä koti, toisaalta on asioita, miten huomaa, että millään muulla ei ole merkitystä, kuin perheellä.

    Jälkikäteen ajateltuna, evakkokotiajastakin jäi todella hyviä muistoja, joista ei enää päällimmäisenä muistu mieleen katkeruus, vaan onni ja rakkaus meidän perheen ja myös ystävien ja sukulaisten kesken. <3

    Sydämellistä pääsiäistä teille ja Mignon on vaan paras. <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Ihana Tiia <3 Ei voi muuta oikein sanoa, että kyllä se kodin pettäminen todella absurdia on, eikä siihen tosiaan sanoja löydy. Mutta tässä on mahdollisuutensa löytää itsestään ja elämästä ihan uusia ulottuvuuksia. Eniten huolettaa tietysti taloudellinen valta konkurssi ja se, onko enää loppuelämässä mitään mahdollisuuksia siihen asumisenmuotoon, mitä niin haluaisimme ja minkä eteen tehtiin hulluna 20 vuotta töitä. Mutta kaikki muu on jotenkin tässä sellaista, mistä ajattelen, että pystyn jäämään plussan puolelle.

    Ja mitä Migoniin tulee, niin jos saisi toivoa, niin saisivat olla pikkaisen isompia :D Kahta ei jotenkin kehtaa putkeen syödä, mutta yksi on liian vähän ;)

    Ihanaa pääsiäistä teille koko perheelle <3

    VastaaPoista
  9. Ja Tiiallekin vielä lämpimästi tervetuloa lukijaksi <3

    VastaaPoista

Ihanaa, jos jaksat jättää jonkin pienenkin kommentin, ne ilahduttavat aina kovasti ja tankkaavat bensaa taas kirjoitella lisää blogiin <3

LUETUIMPIA BLOGISSA NYT

Syksyn loppukaneetti

Kuten instagramissa jo ilmoittelinkin, meidän Tuuletuksia-blogi on tullut tienhaaraan. Se ei ole tien pää, vaan risteyskohta, ...