lauantai 3. maaliskuuta 2018

(Blogin) suunta muuttuu!

Kun avasimme tämän blogin 11/2017, oli meidät yllätetty niin sanotusti housut kintuissa mukavaa, leppoisaa, onnellista elämää viettämästä. Olimme asuneet hartaasti etsityssä, unelmiemme loppuelämän kotitalossamme vasta muutaman vuoden, kun loppuvuodesta 2017 huomasimme, että kaikki ei ole kunnossa. Olimme vähitellen enemmän ja enemmän kipeinä, mm. silmät ja iho kutisivat punaisina, vatsaoireet vaivasivat ja veivät lasta jopa ambulanssikyydeillä sairaalasta toiseen, päänsärky ei lähtenyt lääkityksillä, hiuksia lähti ja allergiset reaktiot lisääntyivät.

Katsoimme silloin odottamatta löydetyn hyvin, hyvin vaimean ummehtuneen hajun perässä lattioiden alle, jonka jälkeen kahdessa viikossa olimme vaurioituneesta alapohjasta ilmaan päässeiden sisäilmaongelmien vuoksi menettäneet mahdollisuuden asua kotona ja suurimman osan omaisuudestamme, irtaimistostamme ja vaatteistamme. Talon oli  vallannut isoja terveysongelmia aiheuttava sisäilmamyrsky. Omaisuus kärähti katkuna taivaalle.


Talon prosessit ovat kesken. Niihin palaan ja ne avaan heti kun se on mahdollista. Taustalla hääräävät lakimiehet ja kuntotutkijat, erilaiset asiantuntijat. Osan kanssa asiat ovat sujuneet luotettavasti, osan kanssa ei. Lystin maksaa vielä avoimena olevin osuuksin äärimmilleen venytetyt osapuolet, me talon nykyiset omistajat ja sen meille myynyt pariskunta perheineen. 

Kummankin osa on musertava, eikä kumpikaan osapuoli tule olemaan voittaja. Laskussa on ykkösten jäljessä monen monta nollaa. Perinteisesti kummankin on mahdollista vain yrittää minimoida tappioitaan, mutta me olemme alusta asti pyrkineet ajattelemaan out-of-the-hell - keksiä uusia näkökulmia pelastuslautoiksi. 

Avasin blogin ja aloitin kirjoittamisen pysyäkseni järjissäni. Noh, siihen ei bloggaaminenkaan aina riitä, mutta se on lunastanut paikkansa pään tuulettamisessa. 

Tämä ploggaaminen on koko perheen juttu ja meillä on hyvä työnjako. Minä katselen mitä mitä päässäni liikkuu ja perheelle kuuluu, yritän toimia tunteiden tulkkina, kirjoitan siitä tekstin, mies lukee sen ja sanoo että hyvä on, ja sitten minä julkaisen tekstin blogissa. Lapsia ei juurikaan kiinnosta mitä minä kirjoitan, mutta ovat halunneet perustaa omat suljetut bloginsa satunnaisille kirjoitteluilleen. Yksi totesi aidosti ilahtuneena, että äiti, ilman taloamme hajoamista ei oltaisi koskaan saatu blogia meille. 

Tiede-verkkolehti uutisoi tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin kirjoittamisen voimaa ajatusten vapauttajana ja mielen rentouttajana. Vaikka et bloggaamisesta innostuisikaan, niin jo muutamien minuuttien kirjoittaminen illalla tulevista asioista saattaa vapauttaa päätä tekemättömíen töiden stressistä, jolloin nukahdat nopeammin. 

Minulla tämä kirjoittaminen toimii. Kun saan purettua ajatuksen kirjaimiksi ja sanoiksi, ikävät ajatukset laimenevat ja pää tyhjenee. Suosittelen. Kannattaa ainakin kokeilla.

Lisäksi aloin bloggaamaan jäsentääkseni meille tapahtuvia asioita. Halusin pysyä perässä äkillisesti muuttuneessa elämäntilanteessa. Me olimme suunnitelleet elämän varallemme aivan jotain muuta. Piha laitettiin hienoksi oikein kaivinkoneiden kera. Tulevaisuudessa jotain pientä pintaremonttia joskus, ei nyt sentään uutta lattiaa, mutta ainakin katon paikkomaalausta. Eläkkeellä sitten Portugaliin ja tämä talo myyntiin, koska lapset varmaan lähtevät jonnekin maailmalle. 

Toisin kävi ja niin nopeasti, etten vieläkään tajua ihan täysin mitä tapahtui. Avasin blogin, koska halusin jostain lukea mitä meille tapahtuu. Halusin jakaa kokemuksiamme, jotta vastaavaan tilanteeseen joutuneet voisivat lukea vertaisen ajatuksia aiheesta. Lisäksi halusin heti etsiä ja jakaa tietoa avuksi muille loukkuun langenneille.

Minulla oli tietämättömän amatöörin skenaario, jossa talokauppariita ratkeaa nopeasti, talo on nopeasti korjattavissa ja elämämme palautuu pian remontin jälkeen taas ennalleen. 

Noniin. Jos alku tapahtui minuuteissa ja päivissä, se loppu tapahtunee sitten vastapainoksi kuukausissa ja vuosissa. Kärsimättömyys on niin kuristava tunne, että kaikenlaisesta tehokkuudesta innostuva mieleni ymmärsi nopeasti muuttaa strategiaa. Jos en malta hyväksyä asian monimutkaisuutta, tukehdun pian nopeuden tavoitteluuni ja siitä aiheutuviin virheisiin. 


Tästä prosessista ja blogistani ei tullutkaan heti remonttiblogia, kuten alkuun prameasti määritin. Emme tiedä tuleeko tästä remppablogia koskaan. Kaikki on nyt auki ja tilanteemme on paljon pahempi, kuin oletimme vielä vaikkapa joulun tienoilla. 

Olen kuitenkin lyhyessä ajassa saanut tämän blogin kirjoittamisesta niin paljon, että hanskojen tiskiin lyömisen sijaan aloin pohtimaan blogille jotain muuta tulokulmaa.

Jos jätetään aikatavoitteet asettamatta, tämä saattaa vielä jonain päivänä olla remppablogi. Tai jopa rakennusblogi. Tämä saattaa jonain päivänä olla myös sisustusblogi. Ja niin toivon, että myös puutarhablogi, tai vaikka menestyvien pleikkapelaajien äidin päiväkirja, vain internetin ääretön taivas olkoon rajana.


Mietin blogini punaista lankaa ja päivitin tuonne etusivun esittelytekstiin kuvauksen ajantasalle:

Perhe Jantusen kuskina toimii nelkyt+risainen pariskunta, joka osti toiveidensa unelmatalon, mutta elämä livauttikin kauppakassiin talokatastrofin ja evakkomatkan. Tämä on blogi selviytymisestä. Ja kun olemme selviytyneet, tästä tulee blogi jostain muusta.


Never know mitä tulevaisuus tuo, mutta nyt palaan lähtöruutuun. Blogille kiteytyy vain yksi otsikko ja meidän missio - selviytyminen. 

Mitä sitten tänne kirjoitankaan, on se minulle tärkeä pelastusrengas, askelmerkki tästä päivästä tai sisäänheitto seuraavaan. Jos siellä on joku lukemassa, niin kiitos, että olet mukana, olisi ihanaa, että olisit. 

Mitä tähän Elämään tulee, tiedän meistä Jantusista jo nyt, että kyllä se vahvasti on no hard feelings.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parasta blogissa on vuorovaikutus. Kommentit ilahduttavat aina kovasti.

LUETUIMPIA BLOGISSA

Paluu arkeen - helpotuksia selviytymiseen

"Niinä hetkinä koen, että he parhaiten myös luottavat, kun kerron, että edes turhautuneimpina ja ärtyneimpinäkin hetkinäni en koska...