keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tarvitaanko täällä Brother Christmaseja?


Brother Christmas nousi otsikoihin. Ensin hämmästytti, sitten harmitti, sitten ärsytti, ja huolestutti, nyt alkoi nousta lukuisia kysymyksiä ja ajatuksia.


Meidän molempien perheen aikuisten työt sisältävät ajatuksen toisten tarpeisiin vastaamisesta ja auttamisesta. Auttaminen on palkitsevaa, mikä on, for god's sake, täysin tavallista ja normaalia, ja näin tuntee varmasti íso osa ihmiskunnasta. Auttaminen ja toiselle hyvän tekeminen kumpuaa ihmisen syvimmästä tarpeesta kokea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa, joka taas parhaimmillaan vahvistaa kanavaa empatiaan, kykyyn asettua toisen ihmisen asemaan ja nähdä hänen tarpeensa.

Olkoon Wikipediaan uskominen, hyväntekeväisyys tarkoittaa toisen ihmisen toiminnallista tai rahallista auttamista ilman oman edun tavoittelua. Hyväntekeväisyyttä on tehty yhteisöissä maailman siivu antiikin ajoilta alkaen ja sillä on uskonnolliset taustansa uskossa, toivossa ja lähimmäisenrakkaudessa.

Hyväntekeväisyys on sekä hädänalaisessa tilanteessa olevien elämän helpottamista, että kehitystyötä, olosuhteiden parantamista pitkässä juoksussa. Ihmisten lisäksi hyväntekeväisyyden kohteiksi ovat vakiintuneet historian kuluessa myös eläimet, ympäristö ja esim. tiede ja taide. Jos Suomen itsenäisyyden aikaa katsotaan, lahjoittavan tahon painopiste on siirtynyt vähitellen tuloerojen tasoittumisen ja ökyrikkaiden vähenemisen myötä yksityisiltä ihmisiltä valtiolle. Sittemmin lahjoittaminen on siirtynyt taas enenevissä määrin yksityiselle, kun julkisen talouden tasapainottamisen myötä voittoa tuottamattomien järjestöjen tukeminen on hiipunut.

Takaisin klikkiotiskoihin. Onko ok päästää suustaan alatyylisiä tai rasistisia kommentteja? No eihän se ole, erityisestikään silloin, kun edustat arvoista suurinta, pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta. Onko ok vitsailla, että omaan taskuunhan tässä auttamisen varjolla roposia tiputellaan? No eihän se ole, erityisesti silloin, kuin hyväntekeväisyyteen on vahvasti liitetty vastikkeettomuus ja pyyteettömyys. BCn mesestä napatut kuvat viesteistä ovat kahden vuoden takaa. Oletan, että siinä ajassa lukuisten vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaaminen ja auttaminen on muuttanut ronskia kieltä käyttäneen hyväntekijän ajattelua jo paljonkin.

Brother Christmas on omassa lajissaan ensimmäinen. BC toi tehokkaan suorahyväntekeväisyyden henkilöbrändäyksellään someen. Pioneerityössä ensimmäisille versioille on tyypillistä keskeneräisyys, hiomattomuus ja lähtökohtainen tarve kehittää päivitettyä 1.2 - versiota.

Liian väljästä kuittisavotasta huolimatta tässä ensimmäisessä Brother Christmasin versiossa on lyhyessä ajassa saavutettu paljon hyvää. BC on auttanut tuhansia ihmisiä, innostanut joukkoihinsa ison  määrän satunnaisia ja aktiivisia hyväntekijöitä ja antanut avuntarpeelle sen ansaitsemaa näkyvyyttä. Näkyvyyden myötä  useampi avuntarvitsija on rohjennut ottaa häneen yhteyttä ja myös BC:ltä saanut hätäänsä apua. Avun saannin puute sivistyneessä maassamme ja siihen auttamalla vastaaminen on käsittääkseni ollut alusta asti pääasia, eivätkä sitä toivottavasti tämän hetkiset kompastukset himmennä.

Näinä päivinä mikään ei ole turvassa armottomalta  somedialta.Sellaista pyhimystä ei maan päältä löydy, josta ei syntiä ja virhettä verenhimoisin osa lehdistöstä ja somekansasta voisi kaivaa esille.

Koska näissä otsikoissa ollaan, asioita on jossain vaiheessa mennyt BC:n toiminnassa varmaankin mönkään, ja korjattavaa ja kehitettävää löytyy.

Kuitittomuus nostettiin hesarissa esiin, koska epäiltiin aukottomuutta avun perille menemisessä. Voisiko kuitenkin vielä kuittejakin suurempi issue olla se, että suomalainen ei pidä itsensä korostamisesta? Onko päivitykset liian usein olleet joillekin tulkittavissa mainokseksi itse BC:stä henkilönä sen sijaan, että esiin olisi tuotu esim. vammaisen lapsen elämään liittyvä yhteiskunnallinen epäkohta?
Onko päivitysten kuvissa jollekin liian usein napittanut tekopartainen mies sen sijaan, että olisi voinut mainostaa hyväntekeväisyyttä sinänsä tai jopa muita hyväntekeväisyyden muotoja. Ovatko epäileväiset haistaneet pientä kyynärpään heiluttelua, jotta BC saisi brändinä seilata auttajien etujoukoissa suurimpana ja kauneimpana? Onko suosio ja jouluveljen saamat kehut kirvoittaneet perisuomalaista kateutta? Jos porukka somessa tykkää, niin kyllä sen kohta joku lyttää.

Oli peli mikä tahansa, useimmiten on liian riskaabelia pelata yhden kortin varaan. Näin tehdään, jos brändätään tuote yhteen henkilöön. Riskialtista on perustaa markkinointi yhden kortin kiillottamiseen. Jos se yksi kortti kyykähtää, se vie mennessään aika ison kakun kirsikkoineen päivineen. Pahimmillaan sen yhden kortin yksityinen, joskin erittäin ikävä ja kyseenalainen "läpänheitto" tuhoaa monelta pieneltä hädässä olevalta ihmiseltä ainoan mahdollisuuden tarvitsemaansa tärkeään apuun. Pahimmillaan se romahduttaa ihmisten uskon hyväntekemisen aitouteen ja luotettavuuteen. Pahimmillaan se karkoittaa ihmiset kyynisyyteen, kauas pois auttamasta toisia. Pahimmillaan se jäädyttää juuri nousuun lähteneen liikkeen, jossa pääpointti on lähimmäisenrakkaus.

Täällä tarvitaan Brother Christmasin kaltaisia toimijoita tahoja ja yhteisöjä, joita voit matalalla kynnyksellä lähestyä ja joiden kautta voit matalalla kynnyksellä auttaa. Täällä tarvitaan erilaisia helppoja, nopeita, vaivattomia keinoja harjoittaa tarkkaankin kohdennettua hyväntekeväisyyttä. Täällä tarvitaan kannustusta ja rohkaisua auttaa apua tarvitsevia silloin ja siten, kun oma tilanne sen sallii. Täällä tarvitaan avointa vapaaehtoistoimintaa, jonka tarkoitusperiin ja rahavirtoihin voidaan luottaa.

Tarvitaanko avoimuuden ja luottamuksen rakentamiseen vahvaa yhteen hahmoon perustuvaa vetovoimaa vai hajautetumpaa yhteisöä, toimintaa yhtälailla läpinäkyvästi organisoivaa porukkaa - en tiedä.
On selvää, että yksi ihminen ei voi täysin palkatta pyörittää näin massiivista vapaaehtoistyötä (jos ei ole voittanut lotossa?). Jos tekee yksin täyspäiväistä hyväntekeväisyyttä, on siitä saatava palkkaa, tai sitten hajautettava vastikkeeton hyvän tekeminen laajemmalle piirille, jotta voi tienata leipänsä muualta. 

Täällä tarvitaan avoimuutta ja sallimisen ilmapiiriä myös siihen, millaisin tarkoitusperin kukin hyväntekeväisyyttä harjoittaa. Pitäisi olla sallittua ja paheksunnalta vapaata antaa hyväntekeväisyyteen aikaa tai rahaa, oli syynä sitten huolissaan oleminen, syyllisyys omasta hyvinvoinnista, halu auttaa juuri tiettyä yksittäistä kohdetta, halu olla mukana saavuttamassa jotain kuolematota, halu kuulua ryhmään tai halu tulla nähdyksi hyvänä ihmisenä (G. Smith, Askin Properly 1995).

Hyväntekemisen tarkoitusperän pitäisi loppupeleissä olla aivan sama, kunhan se ei vahingoita ketään , se on rehellistä, avointa, säädösten ja kertomansa mukaista, ja hädässä olevat saavat apua.

Meidän perhe tipahti marraskuussa 2017 säännöllisestä hyväntekeväisyyden harjoittamisesta hätään, josta emme selviä yksin, vaan tarvitsemme todella kipeästi muiden apua. Näin tarvitsee myös moni moni muu vastaavasti talonsa ja omaisuutensa menettänyt perhe. Puhumattakaan lukemattomista muista avuntarvitsijoista. Toivon, että median yllyttämänä nyt ei tuhottaisi sitä hyvää auttamisen tahtoa, mikä on ollut hyvää vauhtia vahvistumassa, myös BC:n avustustoiminnan ansiosta.

Kiitos BC. Teet tärkeää työtä, kuten kaikki, jotka auttavat muita. Olet jo nyt lyhyessä ajassa kehittänyt ja aktivoinut hyväntekeväisyyttä Suomessa ja haluan luottaa hyviin tarkoitusperiisi. Toivotan sinulle paljon tallessa olevia kuitteja, selkeää kirjanpitoa, viisautta oppia erheistä, tahtoa tehdä kilpailutta hyvää yhteistyötä monien tahojen kanssa, paljon innokkaita apukäsiä, sisua nousta kuopista ja jatkaa hyväntekemistä, ja joskus myös malttia ottaa iisiti. Jokainen auttaja on hyvin tärkeä. Ilman auttajia moni avun tarpeessa oleva jää yksin. Kiitos kaikille auttajille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parasta blogissa on vuorovaikutus. Kommentit ilahduttavat aina kovasti.

LUETUIMPIA BLOGISSA

Paluu arkeen - helpotuksia selviytymiseen

"Niinä hetkinä koen, että he parhaiten myös luottavat, kun kerron, että edes turhautuneimpina ja ärtyneimpinäkin hetkinäni en koska...