keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Mitä tämä tekee parisuhteelle? Osa 1/2


Perhe Jantunen kuskeina toimii nelkyt+risainen pariskunta, joka osti toiveidensa unelmatalon, mutta elämä livauttikin kauppakassiin talokatastrofin ja evakkomatkan. 

Tervetuloa mukaan seuraamaan, kuinka askel kerrallaan ponnistellaan pohjamudista, risukasan alta valoa kohden aurinkoon. Suunta on eteen ja ylöspäin. Täältä tullaan, elämä!

Olemme nelikymppisinä keski-ikäisiä (uah...mutta mikäs siinä, se on ongelmista ehkä pienin tällä hetkellä..), joten kokemuksia ylä- ja alamäistä on jo jonkin verran kertynyt. Olemme tunteneet kyliltä toisemme hyvin nuoresta asti ja yhteistä taloutta pidetty jo pitkään. Nyt tuomiotaan odottava Talomme oli meille kolmas yhteinen osoite, ja se viimeiseksi tarkoitettu loppuelämän koti. Olimme etsineet sitä The Kotia 10 vuotta välillä enemmän, välillä vähämmän aktiivisesti. Ja kun se löytyi, oli tunne suuri. Kiinnyimme koko perhe taloon heti ja kiintymys vain kasvoi noiden muutamien asuttujen vuosien aikana joka päivä. 

P e t t ä m i s e n    p a l j a s t u m i n e n

Koti oli meille kuin yksi perheenjäsenistä. Ja omalla kummallisella, mutta ystävällisellä tavallaan se oli myös yksi jäsen meidän parisuhteessamme.

Siinä missä lapsetkin, se vei aika ison osan ajastamme. Toisiimme tuhlattujen vapaapäivien sijasta aikaa meni rännien putsaukseen, lumitöihin, haravointiin, pihan, puutarhan, kasvimaan ja hedelmäpuiden hoitoon, autotallin remontointiin, ulkovaraston rakentamiseen, ja kovin usein myös iänikuiseen nurtsin leikkuuseen, koska piharemontin yhteydessä istuttamamme ihanan pehmoinen uusi nurmikko kasvoi ensimmäiset vuodet kirjaimellisesti silmissä. Taloon kului aikaa, koska sitä halusimme ja sen olimme yhteiseksi tekemiseksi valinneet.

Kun sitten se, jota rakkaudella vaalittiin, johon olimme laittaneet kaiken omaisuutemme ja lainarahamme, jolle lämmöllä oltiin annettu vapaa-aikamme, osoittautuikin ilmeisesti helvetin huonoksi sijoituksen ja luottamuksen kohteeksi, kalliiksi ja perheesi terveydelle vaaralliseksi virheeksi, oli mieli vahvasti mustaakin mustempi ja petetty.

Kuvotus, sekavuus, epäusko, raivo, pakokauhu, pelko ja valtava suru valtasi, kun elämä petti luottamuksen. Ja kun parisuhteessa yhtäaikaisesti tällä tavoin kaksi ihmistä petetään, jäävät ne kaksi ihmistä seisomaan turtana tai sekopäisesti säntäilemään - vailla tukea ja lohdutusta.  Siinä sitä olimme kuin tulilinjalla, kaksi ihmistä yhtäaikaa lohdun ja tuen tarpeessa kykenemättä tarjoamaan tukea toiselle. 

R i i s t ä v ä   s y d ä n s u r u  

Melko lyhyenkin ajan kuluessa, kuukausissa, tunteiden suurimmat kärjet ovat aaltoilleet ja aallot alkaneet pyöristää rantakiviä. Räjähtävä järkytys madaltui riistäväksi kaipuuksi. Ikävä rakkaaseen kotiin pyrki valtaamaan mielestä tilaa ja havahduin monesti miettimään, miten hämmästyttävällä tavalla pelkkä materiaalinen rakennelma, talo, voi tuottaa pettämisen kokemuksen ja saada aikaan ihmisessä samanlaisen sydänsurun tunteen, kuin ihminen voi toiselleen tehdä.

Olen melko minimaalinen päivä- ja naistenlehtien kuluttaja ja yleensä keskustelupalstojen suhteen totaalikieltäytyjä. Nyt tuo sydänsuru-teema oli kuitenkin niin hallitseva tunne, että oli pakko googlettaa neuvoja sydänsuruihin ja modifioida niitä hieman omaan tilanteeseen. Netistä löytyy paljon viisaita neuvoja ja niistä oli itse omaan tilanteeseen sopiviksi muokkailtuna hyötyäkin. 

Jossain vaiheessa tilanne vaati jopa vauva.fi-keskustelupalstaa, josta muutama poiminta:
- Tee jotain fyysistä!

- Tee jotain hullua, kunhan se ei liity exääsi (=taloosi)

- Lue kirjallisuutta ja itse apu - oppaita tunteiden käsittelystä ja irtipäästämisestä. Surussa vellominen on pahinta.

- Aika parantaa. Uusi suhde (vai että uus talo, apua??) saattaa auttaa, vaikka taukoa on hyvä pitää.
- Älä ota särkynyttä sydäntä takaisin. Jatka läpi, jonain päivänä helpottaa. 

Ei huonoja!

Sydänsurun akuuttivaihe meni meiltä molemmilta totaalisessa usvassa ja sydäntalven pimeydessä. Toisilleen silloin kertomatta kumpikin meistä itki ja huusi suoraa kurkkua niinä hiljaisina hetkinä, jotka sai viettää yksin autoissaan päivittäin matkalla töihin ja kotiin. Sitten kaadoimme ne viimeiset päivän itkemättömät itkut eri asteisina rähinöinä toistemme niskaan niinä harvoina hetkinä, kun ehdimme arjessa nähdä. 




Vasta kun ehdimme kunnolla pysähtyä yhdessä suremaan, tajusimme myös paremmin toistemme surun ja särjetyt sydämet. Se raivasi tilaa nähdä omalta surulta myös toisen suru. Se taas palautti henkiin myötätunnon toista kohtaan, halun tukea, auttaa ja suojella parasta ystävää, jolle oli käynyt yhtä huonosti. 

T a l o u s   r o m a h t a a

Kun aamuisin riittävän monta kertaa heräät toteamaan, ettei kodin menetys ollut vain painajainen, vaan totisinta totta, alkaa vähitellen mielen sopukoissa aktivoitua taistelu, jossa vastakkain ovat kohtaloon alistuminen ja taistelutahdon herääminen.

Ne vastakohdat mouruavat sisällä kuin ne klassikkotarinan sudet, joista viisas intiaani neuvoo ruokkimaan vain sitä, jonka haluat sisälläsi kasvavan. Kun parisuhteessa on kaksi erillistä ihmistä, ulvovat ne sisäiset(kin) sudet usein eri aikoihin, eivätkä samanaikaisesti ulvoessaan kovin kauniissa kaanonissa.

Jos suhteessasi on ikinä tullut riitaa rahasta, saattaa niiden riitojen määrä räjähtää tämän kaltaisessa taloudellisessa katastrofissa eksponentiaalisesti.

Meillä tähän tilanteeseen hieman tasoitusta toi samanlainen suhde rahaan. Olemme aina välttäneet parhaan tietomme mukaan turhía riskejä, sijoittaneet sekä arjessa, että erikoistilanteissa rahat järkiperustein, valikoiden ja harkiten. Emme ole koskaan eläneet yli varojemme. No, silti olemme nyt tässä, mutta jossittelemaan emme aio ryhtyä.

Jos rahasta tuli ennen pientä kärhämää kerran vuoteen, nyt otimme alkujärkytyksen aikaan raha-aiheeseen tuhlatut sydämentykytykset takaisin miljoonakertaisesti. Ensin ketutti syvästi se, että vuosikymmenten säästöt, lapsillemme pesämuniksi tarkoitetut, vietiin yhdellä puhalluksella. Sitten ketutti se, että raunioille jäi liehumaan puolitankoon lippu, jossa seisoo ne nollat ja muut numerot, jotka olemme pankille edelleen velkaa. Sitten nousi pelko miten saamme korvauksia ja oikeuden toteutumaan. Sitten nousi viha - ettekö tiedä keitä me ollaan, meille ei jumalauta näin tehdä. 

Koska olimme perheen ainoat aikuiset ja toistemme lähimmät ihmiset, ketutus oli niin suuri, että kumpikin kaatoi pahimman surunsa ja raivonsa toisen niskaan. Jos tässä vaiheessa ei rakkaus olisi ollut jo aiempina vuosina kovasti ravisteltua ja koeteltua, olisi evakkokämppään lahjoituksena saadut viisi lusikkaa menneet varmasti jakoon. 

Taloudellisesta romahduksesta on maailman siivu noustu kerta toisensa jälkeen. Kun edes toinen saa pelon, pakokauhun, raivon ja surun aisoihin, on aika alkaa keskittymään siihen, millaiseen järjestykseen eurot laitetaan, että tästä noustaan takaisin valoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, jos jaksat jättää jonkin pienenkin kommentin, ne ilahduttavat aina kovasti ja tankkaavat bensaa taas kirjoitella lisää blogiin <3

LUETUIMPIA BLOGISSA NYT

Syksyn loppukaneetti

Kuten instagramissa jo ilmoittelinkin, meidän Tuuletuksia-blogi on tullut tienhaaraan. Se ei ole tien pää, vaan risteyskohta, ...