#Selviytymisen käsikirja osa 5. Irtaimiston ja vaatteiden pelastamisesta





HUOM! Ajankohtainen lisäys:
Kesän helteet ja lämpimät tuulet kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Moni on huomannut kuuman kelin haihduttavan irtaimesta ja vaatteista oireita aiheuttavia toksiineja. Kesän tuuletuksille kannattaa antaa aikaa! Kaikkea ei kannata heti heittää pois.


Evakkoon lähtö tulee välillä hyvin yllättäen, eikä valmistautumisaikaa välttämättä juurikaan ole. Toisaalta joskus tavaroita tai irtainta voidaan hakea evakuoidusta asunnosta vielä pitkänkin ajan päästä siten, että niitä voidaan vielä puhdistaa käyttökuntoon ja ne eivät aiheuta oireita. Mitään aikarajaa ei ole, jolloin tavaraa ei enää jollekin saisi puhdistettua, koska muuttujia on niin monia.

Ennen pakkaamista puhdista tavarat imuroimalla ja pyyhkimällä kertakäyttöisillä puhdistusliinoilla (kastettu veteen, jossa on fairyä, tai PESU/RUOKAsoodaa, tai jotain yleispuhdistusainetta). 

Älä käytä samaa rättiä kahteen eri esineeseen, vaan vaihda rättiä ja heitä se käytön jälkeen pois. Käytä rättinä jotain puhdasta, ei siis evakuoitavasta kodista otettuja lakanoita tms.



Älä käytä desinfiointiaineita, sillä ne saattava kiihdyttää joitain mikrobiprosesseja. Tarkemmat puhdistusohjeet saat esim. täältä http://www.hometalkoot.fi/file/15862.pdf



Jos sinulla on hetki aikaa pysähtyä ennen lähtöä, tee listaa niistä asioista, jotka koet tunnearvoltaan tärkeimmiksi.



Yritä pakata mukaan otettava irtain muovisäkkeihin tai kannellisiin muovilaatikoihin  ja varastoida ne kuivaan ja lämpimään. En suosittele pakkaamista pahvilaatikoihin, hajut ja kosteus tarttuvat niihin. Mikäli pystyt, varastoi asioita ilmavasti tuulettuvaan paikkaan, esim. vaatteita rekeillä hengareihin.



Todennäköisimmin helpointa on pelastaa esineitä, jotka ovat kovaa ja ns. liukasta, eli ei huokoista materiaalia, esim.  lasia, terästä, metalleja.



Hankalampaa voi olla pelastaa esineitä, jotka ovat pehmeitä ja paksuja, esim. sängyt, sohvat, tyynyt, peitot, paksut vaatteet, villa, fleece, frotee. Mutta on kuulemma pitkällä saunotuksella sohviakin pelastettu. Kaikkea mitä voi pestä 90 asteessa, kannattaa pestä. Lämpötila vähintään 60 astetta.



Toisinaan haastavaa saattaa olla myös muiden tekstiilien kanssa. joten niidenkin pelastamisessa kannattaa miettiä tärkeysjärjestystä. Itse pelastaisin nyt talviaikaan ensisijaisesti kengät ja ulkotakit ja housut, sillä niitä voidaan kuitenkin pestä ja tuulettaa, ja ne ovat päällä pidettäessä kauempana iholta kuin esim. alusvaatteet.


Note to my self: Pelasta ensin aikuisten vaatteet, sillä lastenvaatteita saa varmimmin lahjoituksena.

Tärkeysjärjestystä kannattaa miettiä erityisesti silloin, kun pelastettavaa irtainta ja vaatetta on paljon. Mitä nopeammin saat vietyä irtainta ja vaatetta pois oireita aiheuttavasta / voimakkaan hajuisista tiloista, sitä todennäköisemmin saatat saada ne putsattua käyttökelpoiseksi.

Voit yrittää puhdistaa, tuulettaa, liottaa, saunottaa tärkeitä asioita niin kauan kun haluat. Useimmiten aika auttaa, sillä haihtumista tapahtuu kokoajan. Mikäli puhdistuksista huolimatta vaatteet tai mitkä tahansa esineet aiheuttavat oireita, ne haisevat, etkä jaksa enää puhdistaa, ne on tietysti paras heittää pois, jotta pääset oireistasi ja henkisestikin eteenpäin tässä prosessissa ja samalla elämässä. Poissa silmistä kirvelemästä, poissa vähitellen mielestä riivaamasta pitää paikkansa.

Jos saat sisäilmasta oireita jossain tilassa, saattaa myös tilasta viety irtaimisto aiheuttaa oireita uudessa, muutoin puhtaassa tilassa. Tällöin voi poistaa oireita aiheuttavan irtaimiston, puhdistaa sen ja kokeilla esineiden tuontia uuteen tilaan pienissä erissä.

Sellaista kaavaa, joka määrittele pelastuvat tai tuhoutuvat esineet ei ole. Esineiden käyttökelpoisuuteen jatkossa vaikuttavat mm. niiden ympäristön mikrobiesiintymien lajisto, määrä ja laajuus sekä mikrobien keskinäiset yhdistelmät.
    Lisäksi esineiden puhdistumisen mahdollisuuksiin vaikuttavat ihmisten herkkyys, oireiden haitallisuus ja aikaisemmat altistukset, sekä asunnon irtaimiston ja  materiaalien ominaisuudet.

    Jotkut pystyvät ottamaan mukaansa käytökelpoisina miltei kaiken, toiset eivät saa puhtaaseen paikkaan siirryttyään suurimmistakaan puhdistusoperaatioista huolimatta käyttöönsä enää omaisuudestaan mitään. Sitten on kaikkea siltä väliltä. 

    Kärsivällisyys voi tuottaa tulosta. Jos voit varastoida pidempään omaisuuttasi ilmavasti, voi katkut vähitellen haihtua merkittävästikin.

    Tuuleta, tuuleta, tuuleta. Liota, saunota, pese. Jos vain jaksat ja viitsit. Kaikki haihtuu aikanaan, mutta aika voi olla kuukausista vuosiin.


    Irtaimisto

    Sohvia ja puisia huonekalujakin ovat ihmiset saaneet pestyä ja saunotettua käyttökuntoon. Sauna päälle 60-120 asteeseen. Valvo jatkuvasti, älä jätä kuumaan saunaan mitään yksin.

    Puisia esineitä voi hioa, pestä, saunottaa, tuulettaa pakkasessa ja kuivalla kelillä, maalata / lakata vocmaalilla.

    Muovisia esineitä kannattaa jynssätä kunnolla Fairylla ja tuulettaa.

    Kostea keli ei ole hyvä tuuletuskeli. Tällöin hajut tuntuvat vain tarttuvan tiukemmin materiaaleihin.

    PESU- tai RUOKAsooda puhdistusaineen tai pyykinpesujauheen sijasta voi olla myös pelastus. Huom. Pesusooda on eri asia kuin ruokasooda. Nettikaupoista saa ja moni pesee pelkästään jommalla kummalla tai niiden yhdistelmällä.

    Jotkut ovat tosin saaneet soodastakin oireita, joten tätä lienee hyvä kokeilla ensin varoen vaatteeseen, joka ei ole tärkeimmästä päästä. Soodalla voi yrittää pestä sekä kovia, että pehmeitä materiaaleja. 

    Pesin legot käsin saavissa, jossa hämmensin lämmintä/kuumahkoa vettä vahvassa Fairyliuoksessa. Toistin kymmenisen kertaa, ennen kuin saatiin legot katkuista leikkikuntoon. Paljon pitkää liotusta, veden vaihtoa usein, tuuletusta. Aika ja toistuvat puhdistustoimet auttavat.

    Kirjat, arkistot

    Papereille ja kirjoille joudut luultavimmin sanomaan hyvästit. Toki voi koittaa imuroida, tuulettaa ja saunottaa.

    Skannaa valokuvat ja asiakirjat. Jos haluat säästää niitä, pakkaa minigrip-pusseihin tai suljettaviin muovilaatikoihin. 

    Otsonointia ei enää suositella , ks THL ja Työterveyslaitoksen kannanotot biosidien riskeistä ja vaaroista, 2016.

    Vinkki vertaisryhmästä: Aurinkokylvyt! Luonnollinen otsonointi auringossa saattaa edesauttaa tavaroiden puhdistumista.

    Vaatteet

    Pese vaatteet vähintään 60 asteessa, esipesuohjelmalla, (jos löytyy likaisen vaatteen lisäohjelmalla).

    Mikäli mahdollista, pese 90 asteessa. Erityisesti puuvilla kestää yllättävänkin hyvin kuumia lämpötiloja.

    Villavaatteet voi keittää. Älä hämmennä tai huopaa, vaan pidä vaate mahdollisimman paikoillaan kattilassa tms keittoastiassa. Anna veden jäähtyä rauhassa, puristele vesi vaatteesta pois ja tasokuivaa.

    Pesuaineista Allegro on tässä viiteryhmässä suosituimpia. Katsele kimppatilauksia, niin saat edullisemmin.

    Kuten myös huonekaluja, vaatteita kannattaa saunottaa 60 asteessa pidempään (useampi tunti) tai 100 asteessa tunti pari. ÄLÄ KOSKAAN JÄTÄ LÄMPIMÄÄN SAUNAAN MITÄÄN ILMAN VALVONTAA.

    "Myrkyt" (homeet, sienet, vocit, toksiinit, ja kaikkien yhdistelmät) lähtevät liikkeelle pumppausilmiöllä niin rakenteista kuin irtaimistosta ja vaatteistakin. Kun vaatteita käyttää, eli vie ulos ja sisään, jolloin kangas ja sen kuidut liikkuvat ja hankautuvat, vaatteesta haihtuu oman kokemuksnei nopeammin ainakin hajuja pois.

    Tuuleta, päiviä, viikkoja, kuukausia. Vaikka vuosia, jos vain jaksat sisukkaasti jatkaa pelastusyritystä. Haihtumista tapahtuu koko ajan, sillä aine laajenee aina laimeampaan pään.

    Lelut
    Pyyhintä, imurointi, tuuletus, tuuletus, tuuletus. Toistuva käsinpesu 60 asteessa käsitiskiaineella tai pyykinpesuaineella. Pehmoleluja voi valvonnassa myös saunottaa. Käytännössä pehmolelut ovat vaikeimpia putsata, koska muhkeiden sisusten pesu voi olla miltei mahdotonta.

    Muoviesineet
    Jos kestävät liottamista vedessä tai miedossa pesuvedessä, kannattaa jatkaa sitkeästi päivittäin vesi vaihtamalla. Hyvänä esimerkkinä totaalisesti talon katkuille haisevat hammaskiskot , jotkasaatiin takaisin puhtaina ja oireita aiheuttamattomina käyttöön puolen vuoden liotuksella miedossa pesuvedessä, joka vaihdettiin joka päivä. Kiskot myös pestiin miedolla astianpesuaineella ja pehmeällä niiden omalla hammasharjalla päivittäin liotuksen ajan.


    Perhe Jantusen kuskeina toimii nelkyt+risainen pariskunta, joka osti toiveidensa unelmatalon, mutta elämä livauttikin kauppakassiin talokatastrofin ja evakkomatkan. Tervetuloa mukaan seuraamaan, kuinka askel kerrallaan ponnistellaan pohjamudista, risukasan alta valoa kohden aurinkoon. 


    Kommentit

    Tämän blogin suosituimmat tekstit

    Onnea uuteen kotiin X Talon ostajan self-helppari

    Joulua kohden pienin, hennoin elkein

    Mitä vuosi pyörremyrskyssä ja vuoristoradassa on opettanut X Tuuletuksia palaa tauolta