lauantai 27. tammikuuta 2018

#Lastenvuosi

Perhe Jantunen kuskeina toimii nelkyt+risainen pariskunta, joka osti toiveidensa unelmatalon, mutta elämä livauttikin kauppakassiin talokatastrofin ja evakkomatkan. 

Tervetuloa mukaan seuraamaan, kuinka askel kerrallaan ponnistellaan pohjamudista, risukasan alta valoa kohden aurinkoon. Suunta on eteen ja ylöspäin. Täältä tullaan, elämä!

Mulla on unelma. Siinä unelmassa me selviydymme ja saamme kotitalon takaisin  remontoitua tai sitten uuden sellaisen rakennettua. Siinä unelmassa elämä jatkuu ja me voimme taas auttaa muita, ei kuten ennen, vaan vielä paremmin. 

Esimmäisten evakkoviikkojen aikana vertaisryhmistä ymmärsin, että Suomessa tipahtaa satoja perheitä hometalojen vuoksi hätään joka vuosi. Viime vuosi oli kylmä ja kostea, mikä lisäsi mm. kapillaarisen kosteuden nousua rakennuksiin. Tämä taas lisäsi homeongelmien ja kosteusvaurioiden löytymistä taloissa, ja hätään joutuneiden lasten ja aikuisten määrää.


Meillä on ollut onnea onnettomuudessa. Meillä on ollut alun hälyytysmerkeistä alkaen joka päivä katto pään päällä. Ensimmäinen evakkoasunto osui oikeaan, emmekä ole lainkaan oireilleet täällä, vaan toipuneet ja parantuneet oireista, joita meillä talossa asuessa oli. Joka päivä olemme saaneet itsellemme vaatteet päälle ja joka päivä olemme saaneet ruokaa nälkäämme. 


Pahimpina hetkinä on ollut lähimmäisiä lähellä ja he ovat pystyneet tukemaan meitä monella tavalla. Aina se ei ole ollut helppoa, ei avun antaminen tai sen vastaanottaminenkaan. Kriisissä tunteet ovat tuhatkertaisia ja sanoja on vaikea löytää. Auttaessa hiljainen olkapää ja hyväksyvä katse voi merkitä enemmän, kuin ikinä voisi kuvitellakaan.


Suomesta löytyy paljon sisäilman haitallisille toksiineille altistuneita ja altistusten myötä herkistyneitä lapsia ja aikuisia, jotka kärsivät monista erilaisista yliherkkyysoireista. Osa selviytyy oireiden kanssa hienosäädellen ja lääkkeitä käyttäen arjessa, osa sairastuu pahemmin, jolloin riski syrjäytymiseen ja köyhyyden loukkuun joutumiseen on suuri. 


Hädässä olevien ihmisten määrä ei ole tarkkaan selvillä. Hometalojen ja sisäilmaongelmien vuoksi hätään joutuneet eivät pidä itsestään meteliä. Yhteiskunta ei ole liiemmin kiinnostunut heidän tutkimisestaan, hoitamisestaan ja tukemisestaan, mikä on hämmästyttävää. 


Kun meidän tilanne on niin kesken ja auki, ja samoin auki myös talokatastrofin repimä sydän, tuntuu turhauttavalta ja voimattomalta, ettei tällä hetkellä pysty auttamaan muita hädässä olevia niin hyvin kuin haluaisi. 


Halu auttaa on kuitenkin suuri. Se ei ole pelkästään halu, vaan enemmänkin tarve. 


Ajatuksena olisi lähteä liikkelle pienestä. Olkoon sen ajatuksen nimi #Lastenvuosi. Toiveissa olisi järjestää tapaaminen vastaavaan menetykseen ja hätään joutuneiden perheiden kanssa. Juttelua, yhdessäoloa, herkkuja, leikkiä. 


Olisi huikeaa, jos saisimme tapaamiseen pientä tarjottavaa ja vaikka lapsille kotiin viemistä lahjoituksena.

Tähän suunnitelmaan palaamme.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, jos jaksat jättää jonkin pienenkin kommentin, ne ilahduttavat aina kovasti ja tankkaavat bensaa taas kirjoitella lisää blogiin <3

LUETUIMPIA BLOGISSA NYT

Syksyn loppukaneetti

Kuten instagramissa jo ilmoittelinkin, meidän Tuuletuksia-blogi on tullut tienhaaraan. Se ei ole tien pää, vaan risteyskohta, ...