sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Ja yhtäkkiä kaupunki näytti hyvältä


Evakkoasunto on kohtuullisen matkan päässä tyhjillään seisovasta talostamme, mutta silti siellä, mitä sanotaan jo kaupungiksi. Se on kaupungissa, jossa ollaan aika lähellä kaikkea. Ollaan toki pyöräilty ja liikutttu alueella paljon, mutta lähinnä luonnon suuntaan sinne, missä saa olla niin sanotusti vähän rauhemmassa.


Tuossa eräänä päivänä pyöräilin lasten kanssa ensimmäisen kerran kaupunginpaan päin eli alle 10 minuutin päähän "ytimeen", jossa on kulmakunnan palvelujen yksi keskittymä. Mentiin ostamaan makaroonia, joka oli loppinut. Katsastin samalla näyteikkunoiden takaa hieman muotia, kotikokin inspiraatioksi menuuta ja tämän päivän hiustrendejä.


Kun ajelimme takaisin ja lämmin kesätuuli puhalsi aika napakasti vastaan, sillä lailla oikein kunnolla tuulettaen, yhtäkkiä mielen valtasi suuri ilon tunne. Suuri ilo ja kiitollisuus siitä, että tässä sitä hengaillaan kotiovelta ulos astuessa heti ihmisten ilmoilla ja ollaan niin lähellä kaikkea, että pikainen kaupassa käynti onnistuu keposesti pyöräillen.


Yhtäkkiä ihmiset, autot, liikennevalot, ehkä pienet jonotkin kauppojen kassoilla, mutta ennen kaikkea se "kaiken" läheisyys tuntui ihan hirvittävän hyvältä. Tältäkö se tuntuu, kun on sopeutunut johonkin? Edes hetkeksi ja väliaikaisesti. Vaikka me olemme vain käymässä.


Siinä fillareilla sotkiessa juttelin nuorimmaisen kanssa ja jotenkin tuli ilmi, että hänhän tuntee jo paljon evakkotalossamme asuvia ihmisiä, ja jopa ihan nimeltä. Aika hienoa, sillä minä en tainnut pystyä nimeämään vielä ainuttakaan. Häntä nauratti, että oli evakkoaikamme alussa luullut, että kaikki tässä evakkokodiksi nimittämässämme talossa asuvat ihmiset ovat kokeneet samanlaisen katastrofin ja asuvat siksi evakkotalossa. Se että häntä nauratti, lämmitti mieltä ja sydäntä hurjan paljon. Se, että häntä ei surettanut se, että me olemme ainoita, lämmitti vielä siihen päälle lisää muutaman pykälän.


Koko elämäni ajan minulle on jäänyt mieleen hetkiä, jotka ovat olleet pienuudestaan huolimatta voimakkaasti mieleen painuvia ja siksi suuria, tai ainakin tavalla tai toisella merkityksellisiä. Olen viime aikoina jostain syystä miettinyt niitä enemmän. Ehkä tämä oli sellainen hetki. 









Viestit ja kommentit ilahduttavat aina

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Näitä en vaihda


Se on Turun sinapista alkaen ollut yksi suurimmista perustotuuksista, että ihmisellä on vähintään muutama asia, joista se pitää kiinni, eikä vaihda, vaikka mikä olisi. Viimeksi tästä aiheesta minun silmiin osui Kolmistaan-blogin kirjoitus, jossa oli mielestäni ihastuttavan suoraviivaisesti lueteltu varsin samaistuttavia asioita, joita ei vaihtaisi.


Koska tänään aamumme oli varsin rauhallinen ja minulle jäi aikaa istuskella teekupposen ääressä koneella, inspiroiduin kirjaamaan ylös yhden listan yhdestä näkökulmasta. Jos olisin tehnyt sen vaikkapa vuosi sitten, olisi se saattanut näyttää joiltain osin erilaiselta. Ja kohta jo huomaan, että listaan täytyisi liittää vielä monta muutakin asiaa. Tässä lista niistä, jotka olivat elämäni tinkimättömistä virstanpylväistä päällimmäisinä mielessä, ennen kuin hilpaisin perheineni metsään :)






1. Perhe ensin 

Ensisijaisesti pidän huolen siitä, että olen kotikuntoinen, eli pystyn pitämään perushuolta lapsistani ja olen kykeneväinen olemaan pskoista olosuhteista huolimatta niin hyvä puoliso, kuin vain mitenkään pystyn. Pystyn näköjään todistetusti luopumaan , tosin pakotettuna, aivan kaikesta omaisuudesta ja olemaan ostamatta itselleni edes yhtä siistiä työtakkia kevääksi (jep, en vieläkään ole raaskinut ostaa, eikä kirppiksiltä ole tullut vastaan sopivaa, eikä muutamista pyynnöistä huolimatta lahjoittajaa löytynyt). Kun rahat olivat talokatastrofin alkuun kaikkein tiukimmillaan, jätin omista ruokailuista väliin kaikessa hiljaisuudessa perheelle mainitsematta päivällisen ja iltapalan, jotta muille riittää. Se oli siinä vaiheessa itsestäänselvä valinta, jonka ei onneksi tarvinnut kestää liian kauaa. Perhe ensin ja kaikki muu on toissijaista. Kaikki. Jopa minä itse, josta toisaalta pitäisi pitää myös ihan älyttömän hyvää huolta, meidän kaikkien vuoksi. Tämä lienee sisäänrakennettua lajityypillistä ihmistä vain.


2. Rehellisyys ja suoraselkäisyys

Olen suorapuheinen ja suoraselkäinen, joka ei siedä vilunkipeliä, vastuusta kiemurtelua, epärehellisyyttä, muiden hyväksikäyttöä tai vääryyttä. Olen käynyt paljon elämänkoulua, ja tehnyt paljon töitä sen eteen, että suoruus ja kunnioitusta osoittava diplomatia on saatu yhdistettyä. Onneksi tämä "timantti" on hioutunut terävistä kulmistaan vuosien varrella pyöreämmäksi.




3. Hyvän bongaaminen

En tiedä mitään, mikä kääntäisi pääni ja saisi minut siirtymään ratkaisukeskeisyydestä rankuttajaksi. Jos sinä ihana lukija, joka piipahdat täällä blogissa, koet minun valittavan jostain, niin anna ihmeessä palautetta. Valitusvirsi on viimeinen asia, jollaiseksi haluan muuttua. En katso ratkaisukeskeisyyden olevan minun valintani, vaan se on tehdasasetuksissa, se valtaisa tarve nähdä elämässä hyvää. Minulla on ollut paljon elämässäni onnea ja olen saanut mielestäni paljon. Minulla on ollut paljon myös haasteita, vaikeuksia ja suuria menetyksiä. Kaikissa erilaisissa elämänvaiheissa on kuitenkin sama kantava muisto, joissa näkyy paljon hyvää.


4. Gluteenittomuus

Valitettavasti tämä on pakon edessä aloitettu elinehto. Olen nauttinut elämässäni onneksi lukuisia vuosia kuohkeista pizzoista, herkullisista hampurilaisista, ja ihanista uunituoreista leivistä ja leivonnaisista. Tulehdukset kehossa ja homeet vaurioittivat suolistoa siten, etten enää kestä lainkaan mitään viljatuotteita, enkä myöskään mitään palkokasveja, joita löytyy yllättävän paljon myös lisäaineista. Vai tiesitkö syöväsi ehkä useinkin lupiinia, joka on hernekasvi? Tai että johanneksenleipäpuu (E410) ja guarkumi (E412) ovat palkokasveja, joista ainakin jompaa kumpaa on melkein missä tahansa, ja myös joka perhanan jäätelössä maailmassa? Jep, yhtään ainoaa palkokasvitonta jäätelöä en tiedä maailmasta löytyvän, jos ei itse valmista.


Söisin gluteenipullaa, makeita kotimaisia herneitä, ja sushin kanssa soijaa edelleen, jos vain voisin. Vointi näistä GL ja P- ruoka-aineista romahtaa kuitenkin niin infernaalisesti, että siinä ovat olleet lääkäritkin asiaa todistaessaan ihmeissään. No, osa ei, koska ovat osanneet selittää syytkin. Onneksi olen oppinut leipomaan itse ja löytänyt omaan diettiini sopivia tuotteita. Juuri kuulin itselleni uudesta luontaisesti GL tuotteiden valmistajasta,  Viljattomasta Valinnasta, joka täytyy ehdottomasti zekata!






5. Marjat

Olen intohimoinen marjojen syöjä. Kun mansikat ovat kypsiä, hyvä mansikkapellollinen ystäväni soittaa, että saa tulla. En pysty sanoin kuvailemaan sitä kiitollisuuden ja onnen tunnetta, kun saan poimia marjoja pellolla tai metsässä ja syödä niitä sitten ulkona istuskellen ja talven mittaan jotain pakkasestakin, vaikka ei se silloin enää ole sama asia. Niin ihanaa ja niin ilmaista. Paitsi muiden pelloilla käyminen tietysti. Olen varsin hyvilläni, että sama marjanpoimintainto on tarttunut jälkikasvuunkin. Marjanpoiminta kytkeytyy myös meidän perheelle tärkeään luontoon, jonne on suuri tarve ja ilo päästä, jos ei ihan vieressä metsää asu, kuten nyt evakkokämpässä.





6. Vihreä tee

Kahvinjuoja en ole koskaan ollut, eikä minusta sellaista tule. Mutta mikään ei korvaa sitä pysäyttävää, lataavaa, yhtäaikaa rentouttavaa, rauhoittavaa ja virkistävää hetkeä, kuin pieni istahtaminen ulkona ja kädessä kuppi vihreää teetä. Olin ennen talokatastrofia kerännyt valloittavan kokoelman erilaisia vihreän teen laatuja ulkomaita myöden, ja alkuun niiden menettäminen tuntui maailmanlopulta. Olen sen jälkeen tullut toimeen parilla edullisella, mutta varsin kelvollisella marketista saadulla vihreällä teellä, joten hifistelyä  ilmankin selviän, kunhan voin jatkaa jollain tapaa fiilistelyä. 


7. Tumma suklaa

Tein ennen talokatastrofia itse tummat raakasuklaani, joihin lisäsin usein pähkinöitä ja kuivattuja marjoja ja hedelmiä. Tein aina kokonaisen pellillisen kerrallaan, ja pilkoin sen pieniin paloihin pakkaseen. Töiden jälkeen otin itselleni aina pienen hetken hiljaisuutta, jolloin join kupin vihreää teetä ja söin palan suklaata. Katselin talomme ikkunasta ulos, tai kesäisin istuin ulkona ja katselin, kun puut huojuivat. Naapurin mummo saattoi käydä tervehtimässä rajalla, josta olimme leikanneet välistämme pois pensasaidan. En ole vielä tätä hetkeä ennen pystynyt miettimään näitä ihania muistoja. Nyt pystyn jo. Elämä vie eteenpäin.


8. Merkityksellinen tekeminen

Olen äärettömän kiitollinen joka päivä siitä, että saan olla vapaa-aikanani muille iloksi ja hyödyksi, ja myös vapaa-ajan ulkopuolella tehdä työtä, jolla on merkitys ja tärkeä tehtävä, joka on muiden ohella tärkeä osa yhteiskunnan pyörimistä, kehittymistä ja kehittämistä, joka nojaa itselleni tärkeisiin arvioihin ja joka haastaa muuttumaan ja oppimaan uutta joka päivä. Jos en saisi olla mukana kohtaamisissa, joissa aina luodaan jollain tapaa toivottavasti parempaa tulevaisuutta, minusta tulisi levoton, ja etsisin jatkuvasti tarkoitusta ja merkitystä elämälleni. Tiedän tämän siitä, että se etsintä lakkasi, kun löysin paikkani ja niin sanotusti perille niissä asioissa, joissa saan elämääni viettää ja itseäni toteuttaa.


9. Ideointi

Aina menossa jokin projekti ja sen suunnittelu ja väkertely. Aina ajatuksissa jokin idea, joka kuulostaa hullulta, jota ei sellaisenaan vielä löydy, mutta se vain tuntuu niin mahtavalta ja kiehtovalta. Niitä syntyy pöytälaatikkoon (paitsi se pöytä jäi taloon), läppärin tiedostoihin, kännykän muistioihin, irrallisille post it - lapuille, muistikirjaan, korvan taa. Välillä niistä jalostuu oikeita konkreettisia suunnitelmia ja saavutuksia, välillä ne jäävät odottamaan oikeaa aikaa, ehkäpä jonkun muun keksimänä.






10. Eteenpäin meneminen


Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut sellainen olo, että kun matka jatkuu ja elämä menee eteenpäin, olen elämässäni perillä. Se, että ihminen muuttuu, kehittyy, oppii uudenlaisia asioita, kokee suoranaisia metamorfooseja kriisien kautta, ottaa askeleita eteenpäin, kasvaa, vanhenee, tavoittelee ja saavuttaa tai ei, on nautinnollista. Tapahtuu se sitten minulle, tai jollekin toiselle. On ihanaa katsoa kun lapset kasvavat ja oppivat uusia asioita. Tai puoliso;)


Ennen talokatastrofia ajattelin, että olen oikeastaan saavuttanut enemmän, kuin olisin osannut toivoakaan, joten olin jo suuntautunut iloitsemaan muiden menestyksestä ja saavutuksista. En tiedä ymmärsikö elämä väärin ajatukseni heittäessään minut tähän, mutta nyt minulla taas totisesti on suuriakin tavoitteita omalle elämällemme. Tämä, tai mikä tahansa muu ihmiselämän kokoinen katastrofi, jos jokin, on mahdollisuus mennä taas eteenpäin. 


Mitä sinä et vaihtaisi?
Jos innostut tekemään omasi, vinkkaa tännekin. Ja toivottavasti innostutte tekemään vaikka vähän kevyempihenkisenkin kesälistan :)





Kiitos kommenteista, viesteistä, maileista, faceviesteistä ja rasteista alla olevissa ruuduissa, ne ilahduttavat  kovasti.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Pieni Somekampanja Asumisterveydelle


Pieni Somekampanja Asumisterveydelle on talokatastrofin kokeneen bloggaajan, Tuuletuksia-blogin Jantusen korsi kansallisiin Hometalkoisiin. Mukana kampanjassa välillä kulkee myös talokatastrofin nyttemmin jo päätökseen asti läpikäynyt Hometalomutsi blogeineen.


Tavoitteena tässä kampanjassa on lisätä tietoisuutta asumisterveydestä ja vahvistaa vertaistuen ja tuen verkostoja. 



Toivomme, että jokainen asuntokaupoille ryhtyvä saisi tästä kampanjasta lisää välineitä onnistumisiin, jotka toisivat mukanaan onnellisia vuosia turvallisessa ja terveellisessä kodissa. 





Osa 1. Kierrätä itsellesi tarpeeton ja ole suureksi iloksi avuntarvitsijoille


Osa 2. Tärkeitä tärppejä asuntokaupoille


Osa 3. Se voi käydä kelle tahansa


Osa 4. Kannattaako kertoa


...Kampanja jatkuu...


♥️


Jantunen / Tuuletuksia-blogi

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Saako tästä vitsailla?


Hei, mennäänks jo HOMEEN, sanoi lapsi ulkona ja katsoi kulmien alta pilke silmäkulmassa ja hymy suupielessään.


Sillä hetkellä maailmani pysähtyi haikeuteen siitä, että lapseni on tässä iässä oppinut tuon sanan kaksi merkitystä, ja kokenut, kuinka ne merkitykset pahimmillaan voivat kytkeytyä toisiinsa. Se sana oli meille valtaisa onni. Ja yhtäkkiä se sana vaihtoi tarkoitustaan ja tuhosi meidän perheen kodin ja käsittämättömän suuren palan elämäämme, mm. kaikki hänen omaisuutensa.


Haikeuteeni sekottui sydämenjuuresta pursuava ilo siitä, että lapseni on tässä iässä oppinut, että tuo yksi älykkyyden upeimmista muodoista, huumori, kantaa yli näinkin pahoista vaikeuksista.


Sitten siihen iloon sekottui myötätunteva ylpeys siitä, että olemme selvinneet tämän helvetillisen katastofin läpi jo tähän pisteeseen, ja me aiomme selvitä tästä vielä eteenkinpäin.


Ja sitten, kun lapsi oli siirtänyt huomionsa jo ihan muualle,  salamoi tiukoiksi viivoiksi vetäytyneissä silmissäni salaa hetken se valtaisa energia, jonka leijonaemo tarvitsee laittaessaan asioita eteenpäin vaikeuksista ja vastapuolista huolimatta.


Mennään vaan kulta, mennään vaan homeen, vastasin lapsen oivaltavalle puujalkavitsille leveästi hymyillen, ja nousimme rappusia ylös evakkokämppään.


Kuten edellisessä postauksessa pohdinkin, on monta asiaa, jotka ovat liian surullisia, että niistä haluaisin ainakaan ulkopuolisena vitsailla. Mutta jos sen vitsin vaikkapa sitten omasta helvetillisestä elämäntilanteestaan vääntää itselleen sisäpiirissä, on huumori lienee tullut niin tarpeeseen, ettei siinä voi olla mitään pahaa. 


Hyvän tuulen sarkastinen huumori, joka ei ole vielä menettänyt toivoaan tai kyynistynyt, on ollut yksi niistä tärkeimmistä pelastuslautoista meidän perheessä. Ensisijaisesti se on se yleinen ilmapiiri. Ja sitten se on ne pienet jutut, joihin tartutaan. Esim. jälkikasvu nauttii kovasti kuunnellessaan tätä yksinkertaista biisiä hometalollisen elämästä. Video on siinäkin lohduttava, että siinä näkyvä mörskä näyttää aivan kamalalta verrattuna niihin kiiltäviin pintoihin, joissa asuimme, mutta jotka kätkivät petollisia kosteuksia ja myrkkyjä sisäänsä. 


Olemme alkaneet myös viihdyttämään toisiamme bongailemalla Home-sanan sisältäviä englanninkielisiä lauseita muuttaen sen home-sanan merkityksen omakohtaisesti ihan vain homeeksi. Ne jotka ovat vastaavan katastrofin kokeneet ja päässeet jo ainakin alkujärkytyksestä yli, ehkä tunnistavat tuon pistävän vitsin ja kurkkua viiltävän huumorin näissä sloganeissa.



















Lisää lukemista blogissa

Jänisperhe ajovaloissa

Elämä on 10%

Miten selvitä merihädässä kuivalla maalla

Pieni somekampanja asumisterveydelle osat (klikkaa numeroa)

1  Laita hyvä kiertämään

2  Tärkeitä tärppejä asuntokaupoille
3 Se voi käydä kelle tahansa
4 Kannattaako kertoa



Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaamme





Kiitos kommenteista, viesteistä, maileista, faceviesteistä ja rasteista alla olevissa ruuduissa, ne kaikki ilahduttavat aina kovasti.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Yliajattelemisesta yli ajattelemiseen


Jos pitäisi lopettaa tai luopua mitä tahansa tärkeästä tai vähemmän tärkeästä, tai jopa pinttyneestä ja haitallisestakin, voisi olla aika vaikea motivoitua luopumiseen.


Jos taas pitäisi luopua jostain, mutta tilalle olisi tarjolla jotain muuta, ehkäpä jopa vaihtoehtoja, olisi luopuminen, irti päästäminen tai jonkin asian lopettaminen ja ylipäätään muutos ehkäpä jo paljon houkuttelevampaa.






Ajatuksia ja huomioita katastrofimatkan varrelta


Yliajattelu - jatkuvaa, suorastaan loputtomalta tuntuvaa ajatusten pyörittämistä, joka kuormittaa ja rasittaa itse ajattelijaa ja epäilemättä myös lähimmäisiä ympärillä. Tavallistenkin asioiden yhteydessä mielessä raksuttelee kaikenlaisia tulkintoja, jotka eivät ole hyödyksi, eivätkä kuvasta edes koettua todellisuutta. Yliajattelussa ajatukset ovat usein negatiiviseen kallellaan, mikä lisää murehtimista ja ahdistustakin. Yliajattelu voi vaikuttaa niin yöuniin ja ihmissuhteisiin, kuin elämänlaatuun laajemminkin.


Aina yliajattelun ei tarvitse mennä äärimmäisen pitkälle, vaan vähemmäkin ajatusten pyörittelyn voi kokea itselleen liialliseksi, haitalliseksi ja kuormittavaksi.


Ja onko yliajatteluun ajautuminen aina vain itsestä kiinni? Vaikka kukin  on ajatuksissaan tietysti ylhäisessä yksinäisyydessään, harvan päässä pyörii liiakseen sellaisia ajatuksia, jotka liittyvät vain häneen itseensä. Useimmiten niillä on sosiaalinen ulottuvuus esimerkiksi läheisiin ihmissuhteisiin tai työpaikalle, tai vaikkapa johonkin saavuttamattomaan toiveeseen tai tavoitteeseen. Mitä vahvemmin päässä pyörivien ongelmien aiheuttaja tai kohde liittyy sellaisiin tahoihin, joiden toimintaan ei itsellä ole vaikutusmahdollisuuksia, sen vaikeampaa voi olla vaikuttaminen tilanteeseen kokonaisuudessaan. Ja sen vaikeammalta voi joskus tuntua myös yliajattelemisen suitsiminen.


Ja tässä kohden se ikuinen totuus note to my selffinä: Jos et voi vaikuttaa mihinkään muuhun, voit aina kuitenkin yrittää vaikuttaa siihen, miten asiaan suhtaudut ja mitä siitä ajattelet.


Kun elämä haastaa väkevämmin ja haasteet uhkaavat jo hyvinvointia,  muuttaa se monella tapaa ihmistä. Tällaisessa haastavassa tilanteessa voi olla ratkottavana paljon tottuttua isompia ongelmia, selvittävä ehkäpä jostakin suuremmasta menetyksestä ja siitä johtuvasta surusta ja selviytymiseen ja tulevaisuuteen liittyvistä peloista. Näissä ns. vaaran hetkissä pelkistetysti ajatellen me joko pakenemme, lamaannumme tai taistelemme. Ja ainakin  sekä taistelussa, että pakenemisessa voi myös olla mukana yliajattelua. 


Olen kokenut perheemme talokatastrofin aikana - varsin ymmärrettäväsi - sekä yliajattelun riivaavia aikoja, mutta myös keskivaiheilla "ajattelemattomuuden" jakson, jolloin ymmärsin kuormituksen olevan keholleni liian suuri. Olin taistelutilassa, josta ei ollut varaa pitää kovinkaan pitkiä hetkiä lomaa, mutta voimat oli venytetty äärimmilleen ja jaksaminen oli loppumassa.


En oikein osannut tehdä tämän ylikuormitustilan ratkaisemiseksi ja helpottamiseksi mitään, joten aivoni otti ohjat omiin käsiinsä ja ne lakkasivat ajattelemasta aivan välttämättömiä asioita lukuunottamatta. Yhtäkkiä aivot sulkivat ne kaikki konkreettiset taloajatukset ja kysymykset aktiivisesta mielestä. Talo oli isona möykkynä kokoajan muistissa olemassa, mutta yhtään ainutta lausetta en siitä saanut muodostettua. En toisaalta edes halunnut. Olin aiemmin tottunut haasteissa tukeutumaan ongelmanratkaisun, mutta talokatastrofi ylitti monimutkaisuudessaan ja järkyttävyydessään sen rajan, etten enää pystynyt ajattelemaan. 


Samalla kun ajattelu laski matalimmalle kokemalleni tasolle, selvisin hieman paremmin arkisista askareista. Jaksoin pitää paremmin huolta perheestä, jaksoin käydä ulkoilemassa edes pieniä hetkiä ja jaksoin käydä töissä. Jaksoin pysyä jotenkin kasassa. Yhtään ylimääräistä ajatusta ei irronnut edes niissä tilanteissa, joissa aiemmin olisin saattanut nostattaa pulssia ja pohtia mietoksia vielä nukkumaan mennessäkin. Minusta tuli ulkoapäin katsottuna rauhallisempi. En pysty täysin sanomaan miltä sisälläpäin tuntui, ehkä turta kuvaa sitä tunnetta parhaiten, en enää tarkalleen edes muista.


En koe, että ajattelussa olisi itsessään mitään pahaa, sehän on  hieno taito ja neutraali asia, jonka sisältö määrää ollaanko menossa kohti hyvää tai pahaa, kohti tiukempia umpisolmuja tai selkiyttäviä ratkaisuja, tai jotain siltä väliltä. Hyvinvoinnin kannalta jokaisella on varmasti jossain se raja, jolloin ajattelu menee yli. Mutta vaikka  yliajattelu olisi piintynyt kuinka tiukaksi tavaksi tahansa, uskon, että yliajattelusta on mahdollista päästä yli alueelle, jossa ajattelu rauhoittuu mielekkääksi ja mieleiseksi työkaluksi.






Lisäystä Selviytymisen käsikirjaan - Pieniä keinoja yliajattelusta yli sille ajattelun tasolle, josta on hyötyä ja joka ei kuormita liikaa. 

Muista, että se on vain 10% 


Kirjoittelin talvella blogitaipaleen alkuvaiheessa 10% säännöstä, jonka Charles Swindoll on osuvasti esittänyt. Sen mukaan 90% elämästämme tapahtuu ajatuksissamme, ja vain 10% on realistista konkreettisten tapahtumien todellisuutta. 

Tämä 10% sääntö on hyvällä ymmärrettynä ihan mielettömän hieno vapautus aika isosta kuormasta. Moni tavallisempi ja arkisempi, mutta silti ehkä ylimitoitetusti kuormittava huoli saattaakin olla vain ajatuksemme tuotteita, jotka eivät välttämättä tule koskaan toteutumaan.  Mitäpä jos luopuisimme osasta ajatellusta todellisuudesta ja vaihtaisimme sen vahvempaan läsnäoloon täällä tapahtumien todellisuudessa, toisten ihmisten seurassa? Tai vaihtaisimme pienen osan vaikka johonkin sellaiseen tekemiseen, josta on meille enemmän iloa ja hyötyä, kuin huolien ajattelemisesta?


Ohjaan ajattelua hyvään tiivistettyyn ajatukseen 


Kun talokatastrofi alkoi ja tieto siitä eteni lähimmille, saimme ensihätään hieman apuja ja kortin. Tuo kortti teipattiin jääkaapin oveen ja siitä tuli perheellemme elintärkeä mantra, jota lausuttiin yhdessä ja erikseen päivittäin, monta kuukautta.  


En ole koskaan uskonut siihen, että jonkin lauseen hokeminen auttaisi ilman, että siihen sisältyy 100% tae sen toteutumisesta. Mutta niin vaan tämä lause on kantanut meitä eteenpäin. Kortin yksinkertainen ja lyhyt, mutta hyvää toteuttava lause on myös oivallinen suitsimaan liiallista ajatusten pyörittämistä. Se toteaa yhden varsin täydellisen tulevaisuuden näkymän selkeästi ja yksiselitteisesti. Samalla se pyyhkäisee kuin meemin Batman Robinin poskelta konsanaan muut pulinat pois kokonaiskuvasta. 





Vähitellen tuon kortin sanomasta tuli meillä uskomuksen tasolla totta ja itsestäänselvyys, ja erityisesti jälkikasvu on mielettömän upeasti sisäistänyt mitä se tarkoittaa. Se on luottamusta siihen, että vaikka matka on pitkä ja kiemurainen, me emme pelkästään selviä maaliin, vaan me selviämme myös joka päivä matkanteosta. Helppoa se ei ole, mutta me selviämme.


Tuo kortti on muutaman kerran jostain syystä tipahtanut paikaltaan ja kun sen katominen on huomattu, on mielummin myöhästytty vaikka menoista, kuin jätetty kortti etsimättä. Sen katoaminen ei tarkoittaisi sitä, ettemme selviäisi, mutta me tarvitsemme sitä vielä, joten paras pitää tallella.



Päästän ajattelu vapaaksi


Ihminen ei pysty ihan hirvittävän montaa asiaa tekemään kerralla siten, että pystyisi kiinnittämään huomionsa ja tarkkailunsa täydellä teholla kaikkiin. Jos tekee jotain tarkkaavuutta edellyttävää, ei voi kunnolla tehdä jotain muuta, kuten esimerkiksi jatkuvasti ajatella niitä asioita, joita ei kannattaisi.


Minä olen opettanut itseni siihen, että kun lähden kävelemään, päästän ajattelunikin vapaaksi. Joskus ajattelun vapauttaminen ja ajattelun asettaminen säästötilaan onnistuu täydellisesti, ja joskus ei.  Tällöin otan käyttöön suunnitelman B ja kiinnitän kävellessä huomiota näkemiini yksityiskohtiin; joskus omaan hengitykseen, joskus äänimaailmaan, joskus bongaan jotain triviaalia, vaikkapa sinisen värisiä asioita. Kävely on niin tärkeässä roolissa tällä hetkellä elämässäni, että kirjoittelen siitä myöhemmin lisää.




Ohjaan ajattelua tehtäviin 


Luen kirjoja tai lehtiä, ratkon pulmia, suunnittelen jotain uutta vaikka omaan tulevaisuuteesi, kirjoitan blogia, täytän pinterestiäsi, näpsin voimauttavaa valokuvaa, luon taidetta, teen käsitöitä - teen siis jotain missä saat ajatella toisella tavalla. Tässä ajattelua ei edelleenkään oteta pois, vaan sitä kannustetaan ja ohjataan toimimaan eri tavalla.


Huumori tyhjentää mielen ja tekee sen ilosta kylläiseksi 


Kumpa jokaisella olisi elämässään edes yksi sellainen ihminen, jollaisen kanssa minä olen onnistunut menemään naimisiin. Väsymys tekee jotkut kiukkuiseksi tai vetäytyviksi, mutta tämä tapaus se lisää vain vettä huonojen vitsien myllyyn ja pelleilee perheen kanssa entistä innokkaammin. Meillä ei ole tällä hetkellä kotieläimiä,  mutta sanoisin, että vitsaileva ja aidosti hyväntahtoinen ihminen huonoine huumoreineen (huumoria se on huonokin huumori) on vähintään yhtä hyvä stressin poistaja ja mielen huolista tyhjentäjä, kuin kissa(videot). Ja vertailukohtaa on, sillä on meillä ollut kissojakin...


Viime aikoina asuntokauppariidan tuottama valtava, musertava murhe ja huoli, sekä vastapuolen viivyttely on näkynyt yhä enenevässä määrin uupumuksena ja voimattomuutena tuon ihmisen silmissä. Tämä leijonapuoliso tekee kaikkensa suojellakseni häntä ja sitä iloa, mikä hänestä aika vaikeissakin tilanteista pulppuaa muiden iloksi, voimavaraksi ja pelastukseksi.


On monta asiaa, jotka ovat liian surullisia, että niistä voisi ulkopuolinen vitsailla. Mutta jos sen vitsin vaikkapa sitten homehelvetistä vääntää itselleen sisäpiirissä se, joka sen on kokenut, on se ollut yksi niistä tärkeimmistä pelastuslautoista ainakin meidän perheessä. Tästä syystä on viime aikoina tullut katsottua ehkä aiempaa ahkerammin stand uppaajia, jotka koen hengenheimolaisiksi. Se huumori on usein niin aseistariisuvaa ja tyhjentävää, ettei jää tarvetta ajatella muuta. Enkä tiedä, voiko huumoria olla elämässä koskaan liikaa.



En oikein osaa kysyä tässä kohden mitään. 

Paitsi että mitä sulle kuuluu? Toivottavasti hyvää <3 







Lisää lukemista blogissa





Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaamme



Iso kiitos kommenteista ja rasteista ruuduissa, ne ilahduttavat aina kovasti.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Hotelliaamiaiset / -iltapalat kotona


Muistan eräänkin kerran, kun olimme Ruotsinlaivan aamiaisbuffetissa ja vastasin ystävällisesti sanattomaan, pitkään katseeseen, joita vieraiden perheiden lapset ottivat minuun. Nuo lapset olivat pysähtyneet aamiaispöytämme ääreen ja katsoivat silmät pysähtyneinä syöntiämme.


He olivat livahtaneet pois omasta pöydästään, jossa eteen oli aseteltu terveellisesti puuro ja maitoa. Olin kuunnellut siitä vierestä, kuinka heidän vanhempansa asiantuntevasti ja ihailtavan rauhallisesti olivat selittäneet, että aamiainen on päivän tärkein ateria ja terveellisyys on tärkeää. Minä nyökkäilin kompaten tälle kiistattomalle viisaudelle, ja samalla katsoin sydän tyytyväisyydestä sykkien, kun omat lapseni hakivat buffetin linjastoilta ehkä kymmenettä pannukakkua ja muffinssia. Niitä he huuhtoivat alas kaakaoilla ja mehuilla yhä uudestaan ja uudestaan, kasvoille mahtumaton hymy aamua valaisten. Laivan lipui hiljalleen saariston kapeikossa kohti aurinkoista satamaa.




Minulla on kasvatuksessa ja muutenkin elämässä kaikenlaisia hyvää yrittäviä periaatteita, joista on mahdollista tarvittaessa tinkiä ja joustaa. Yksi niistä on se, että normi arkena yritetään syödä säännöllisesti, kohtuullisesti (sori, ei pysty elämään pelkällä kirsikalla, vaikka ne niin hyviä olisikin), järkevästi ja terveellisesti. Toinen on se, että silloin kun päätetään juhlia ruokailun merkeissä, niin oleellinen juhlan tekijä on onni ja vapaus valita sorteista tismalleen sitä itselleen maistuvaa syötävää.


Tämä vapaus kuuluu myös meidän perheessä lapsille. Vapaudella on taustansa, sillä meidän perheessä jokainen on kärsinyt vaihtelevan rajuista ruoka-aineallergioista, joiden helpottaminen erityisesti nyt viime kuukausien aikana evakkokämpässä, ja erityisesti jälkikasvulla, on ollut suuri lahja ja kiitollisuuden aihe. Toistan kuitenkin vielä, että normiarkena se laajennettu valinnanvapaus  ei ainakaan meillä toimi, sillä muutenhan täällä luultavasti syötäisiin rasvamaksa-jonneen asti vain sipsejä, hampurilaisia, karkkeja ja jäätelöä. 






Talokatastrofin myötä elämän juhlistaminen siten, että käydään perheen kanssa yhdessä ulkona syömässä buffeteissa tai risteilyillä, on jäänyt tietysti pois.


Kun mietin tuossa kevään aikana jo vähän etukäteen kesään valmistautuen meille erilaisia mukavia kesän tekemisiä, muistui mieleen meidän monta vuotta korvan takana odottanut idea viettää hotelliaamiaisia kotona. Vakaasti päätimme, että tänä kesänä korkataan evakko-aikaa piristääksemme kotoisat hotelliaamiaiset. Mutta mutta,  edelleenkään idea ei lähtenyt käytännössä lentoon. Jouduin ihan pysähtymään ja miettimään asiaa, kunnes tajusin, että eihän me olla ollenkaan aamuisin syöpöttelevää sakkia. 




Meillä aamiaiset ovat menneet jo vuosikausia samalla kaavalla. Kukin syö arkena ja aika usein myös vapaapäivinä aamiaisen oman aikataulunsa mukaan. Jokaiselle on muodostunut sama tietty oma aamiainen, joka on yksinkertainen ja koostuu maksimissaan muutamasta ainesosasta. Meillä aamiainen on jokaiselle nopea ja vaivaton tehdä ja syödä.


Hotelliaamiaiset ideana oli kuitenkin niin houkutteleva, ja erityisesti nyt teki mieli ehdottomasti tämä idea jollain tapaa toteuttaa. Hetken mietittyämme tajusimme että tämä pitkän kaavan kiireetön yhdessä istuskelu on meillä ihan jo  käytössä. Meillä se vaan tapahtuu luonnostaan iltaisin. Ja niin päästiin aloittamaan kotoisat (tai evakkoisat, jos tarkkoja ollaan) hotelliaamiaiset, mutta iltaan siirrettynä, eli hotelli-iltapaloina. Ostoksia haettiin sieltä missä oli edullisinta, ja tietysti edullisimpia pakkauskokoja ja tarjouksia hyödyntäen. 


Meidän hotelli-iltapaloilla meidän pöytään laitetaan oikeastaan ihan tavallisia juttuja jokaisen suosikeista, eikä mietitä liikaa ravintoarvoja, terveellisyyttä tai järkevyyttä.


Jollekin tärkeintä on paahtoleipä ja appelsiinimarmeladi, tai jogurtti banaani- tai persikkasarvilla, toiselle suklaamurot kahvimukista, mysli pähkinäsekoituksella ja hunajalla, tai lajitelma hedelmiä. Jollekin ihaninta ovat 5,5 minuutin munat, uudet perunat ja nauravat nakit, tai salaatti ja juustotangot. Yksi juhlii itse leivotulla pizzalla täytteinä mozzarella ja terttutomaatit, joissa muuten täytyy ehdottomasti olla rangat vielä tomaateissa kiinni, mikä vaikuttaa makuun, sillä tomaatit pysyvät suuhun asti ehjinä ja mehukkaina. 


Lisäksi juhlaa meidän perheessä on, kun tuoremehua saa ottaa vapaasti monta lasia ja mehuja on eri sortteja. Ja tietysti kotoisalle hotelli-iltapalalle kuuluu myös suklaa ja vaikkapa viipaleet donitseista. 

















Mm. näitä sortteja meidän kotona vietetyillä hotelli-iltapaloilla, jotka kävisivät tietysti myös aamiaisille, jos vain joku jaksaisi ja malttaisi niitä joskus aamulla meillä laittaa. Kivaa pientä vaihtelua ja ihanaa yhdessäoloa, kun meillä aina iltaisin sitä juttua riittää.


Mites teillä mieluiten maltetaan pysähtyä, oletteko ilta- vai aamuihmisiä?



Tuuletuksessa vietetään budjettikesää. Otetaan elämää vastaan päivä kerrallaan. Asuntokauppariitaa viedään eteenpäin samalla omalla kaistallaan ja pidetään peukkuja, toivotaan parasta.



Lämpimästi tervetuloa Tuuletuksia-blogiin seuraamaan matkaamme







LUETUIMPIA BLOGISSA

Tärkeitä tärppejä asuntokaupoille

Pieni somekampanja asumisterveydelle osa 2. Harkitsetko asuntokauppoja?  Ne ovat elämäsi suurimpia päätöksiä, joilla on kauaskantoisia j...